Auttamista suurella sydämellä

Onkin taas tullut taukoa kirjoittamiseen mutta nyt on taas aihetta kirjoittaa.

Olen aloittanut hyväntekeväisyystyön ja siitä jo kerran aiemmin laitoinkin blogiin juttua.

Vasu-tukea vastasyntyneille

Tämä hyväntekeväisyys on lähtenyt aivan ihanasti käyntiin.
Ja olen saanut erittäin hyvää palautetta ihmisiltä.
Kuten aikaisemmassa blogissa kerroin, niin minulla on ryhmä jotka tekevät
tuotteita vastasyntyneille.
Itse en pysty allergioiden takia tekemään, joten on ihanaa, että löytyy
ihmisiä, jotka haluavat auttaa.
Tampereen Spr:n puikkokerholaiset tekevät tuotteita, joita sitten minä
toimitan eteenpäin.
Minä organisoin koko jutun itse.
Myöskin yksi ystäväni on lupautunut tekemään nuppupeittoja keskosille,
aina kun hän vaan ehtii.

Nuppupeittoja

Tuotteita on jo nyt saatu ihan kiva määrä.
Ensimmäisen paketin määrä oli noin 200 tuotetta.
Pieni määrä vielä siihen nähden, kuinka paljon vauvoja Tays:ssa syntyy vuosittain.
Noin 5500 vauva per vuosi.
Mutta toivotaan, että tekijöitä saataisiin lisää ja näinollen tuotteiden määrä lisääntyisi.

Sukkia, tumppuja, pipoja ja peittoja

Valmiit paketit toimitettavaksi

Kesällä 17.7.2014 sainkin viedä ensimmäisen tuotepaketin Tays:in vastasyntyneille.

Osastonhoitaja Marika Mettälä otti minut vastaan iloisin mielin.
Se olikin ihana hetki. Sain itse luovuttaa vastasyntyneille kaksosvauvoille kaksi ihanaa
nuppupeittoa.

Voi kun vauvat olivatkin pieniä, pieniä keskosvauvoja.
Vauvat olivat äidin ihanassa hoidossa ja varmasti saavat hellää huolenpitoa.
Toivotankin tälle perheelle oikein ihanaa syksyä ja mukavia hetkiä vauvojen kanssa.
Ja kiitos, että sain nähdä nuo pikkuiset ja antaa peitot heille.

Paketin luovutus

Tuosta paketin luovutustilaisuudesta olikin juttu Aamulehden Moroliitteessä, tosin vain sähköisessä
versiossa, mutta hyvä sekin.

http://moro.aamulehti.fi/2014/07/18/sprn-vapaaehtoistyontekijat-ahkeroivat-vastasyntyneille-lahjoja/ 


Kun olin saanut tämän projektin käyntiin, niin siinä alkumetreillä juurikin sopivasti
minuun otti yhteyttä myös eräs sairaanhoidon opiskelija, ja tarjosi omaa panostaan
tähän.
Hän alkoi keräämään opintopisteitä kiertelemällä liikkeitä ja kyselemällä lankalahjoituksia
tähän projektiini.
Jokainen liike joka teki lankalahjoituksen, sai itselleen minun allekirjoituksella varustetun kunniakirjan ja
sen lisäksi sai vielä nimensä Vasun-facebook sivulle ja Vasun-kotisivulle.

Lahjoitetut langat

Lankoja saatiinkin ihan kiva määrä.
Suuri kiitos lahjoittajille.

Lankoja lahjoittivat seuraavat yritykset

- Prisma Pirkanmaan osuuskaupat

- Linnateräs KY

- Tmi Maria Solahde

- Coqiina

Tämä hyväntekeväisyystyö on tarkoitus saada jatkumaan ja lisää tuotteita tehdään koko ajan kovasti.

Nyt on tarkoitus saada paketti vietäväksi vastasyntyneille vielä ennen joulua.

Kirjoittelen tänne aina kuulumisia, että miten tämä projekti etenee.

Tule sinäkin mukaan auttamaan. Voit olla auttamassa vaikka vain lankoja lahjoittamalla.

Yhteyttä voit ottaa seuraavien linkkien kautta.

Tai tämän blogin kautta

http://vasu-tukea-vastasyntyneille.webnode.fi/ 

https://www.facebook.com/vasutukeavastasyntyneille?ref_type=bookmark 

Kuuman naisen arvoitus

Nonni, nyt se on alkanut, vaihteisto temppuilee.

Tästä asiasta ei kovinkaan moni puhu, joten ajattelin, että minäpä otan
asian esille.
Mitäpä sitä kieltämäänkään.

Vaihdevuodet

Normaali juttu elämän pyörteissä. Eikä se todellakaan ole merkki siitä, että olisi
tulossa vielä vanhaksi.
Joku voi olla eri mieltä, mutta itse en tunne olevani vanha.
Ikämittari näyttää, että pyöreitä olisi syksyllä jo täynnä, mutta eiei....
Ei todellakaan tunnu siltä.

Niinjooo........ Joku joskus sanoi, että kun kohtu on poistettu niin et tunne vaihdevuosi oireita.
Ei pidä paikkaansa.
Eräs ystäväni sanoi kerran hienosti, " kulkee tämä henkilökohtainen sauna mukana "
Totta.
Kuumia aaltoja, mielialanvaihteluja, päänsärkyä, unettomuutta ja mitä kaikkea vielä.
Kuumat aallot on eniten valitettu vaihdevuosioire.
Voisi sanoa, että aaltoja syntyy kuin meressä.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=avv00015&p_teos=avv&p_osio=&p_selaus=4542

Ylläolevasta linkistä voi lukea paljon hyvää tietoa asiasta.

Tuolla sivustolla sanotaan, että vaihdevuodet voivat olla naisen elämän parasta aikaa.
Tuosta voi olla montaa mieltä. Joku ajattelee, että ei todellakaan ole, toinen taas, että on.
Itselläni ei ole ollut kuukautisia 2000- luvun alkupuolelta lähtien, johtuen siitä, että tuolloin kohtuni poistettiin.
Aluksi se tietysti tuntui haikealta, että osa minusta puuttui.
Mutta ajan myötä opin hyväksymään asian ja olen ollut mielissäni siitä tosiasiasta, ettei kuukautisia
enää tule.

Juttelin tästä vaihdevuosi asiasta kerran parhaan ystäväni kanssa kun hänkin oli miettiyt, että millaisia oireita vaihdevuosissa on.
Hän sanoi, että tämä on asia josta ei paljon puhuta.
Silloin sain tämän idean, että minä kirjoitan asiasta.

Vähän ristiriitaisin tuntein olen miettinyt, että haenko helpotusta tähän vai en.
Niin paljon ikäviä juttuja on viimeaikoina kuullut ja lukenut  hormonihoidoista, että jo senkin takia
en sitä haluaisi.
Tosin siitä olisi varmasti myös apu näihin oireisiin.
En osaa päättää.

Miehet eivät välttämättä aina ymmärrä tätä asiaa, että miksi nainen yhtäkkiä muuttuu.
Miksi puoliso onkin äkkiä niin kärttyinen.

Hei miehet, myös teillä voi olla vaihdevuodet :o)

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/vaihdevuodet_myos_miehilla

Kyllä, kuumia aaltoja tulee ja menee, unihäiriöitä ja päänsärkyä on.
Näin kesähelteellä ei nämä ylimääräiset kuumotukset ole kiva juttu.

Mutta, tämähän on vain elämää. Otetaan vastaan muutokset kropassa ja eletään siitä huolimatta
täyttä elämää.
Minulla on onneksi mies, joka ymmärtää minua ja oikkujani.
Tosiasia on se, että tällainen hormonimyllerrys kehossa saa todellakin naisen joskus sekaisin.

Kaikesta huolimatta, eletään täysillä ja nautitaan elämästä.

Hyväntekeväisyyttä

Kylläpäs onkin kulunut aikaa kun viimeksi olen kirjoitellut.
Mutta korjataan asia nyt kun jälleen tapahtuu.

Pitkään mietin, että mitä voisin tehdä, kun olen niin kovasti lapsirakas ihminen.
Itsellänihän on viisi lasta ja on minut jo mummaksikin ylennetty.
Mieleeni tuli, että olisi ihana olla jotenkin auttamassa vastasyntyneitä ja
mietin, että kuinka ja miten??

Sitten sain idean.

Idean alku lähti ihanan miniäni yhdestä ehdotuksesta.
Otin yhteyttä Tays:iin vastasyntyneiden osastolle ja kyselin, että ottavatko apua vastaan.
Apu kelpasi. Sanoivat, että erittäin mielellään tällaisen avun ottavat vastaan.

Niin, mistäkö on kyse?

No, Perustin facebookiin sivun, VASU- tukea vastasyntyneille.
https://www.facebook.com/vasutukeavastasyntyneille

Yllä olevasta linkistä voit käydä katsomassa tarkempia tietoja, jos haluat
mukaan.

VASU-nimi keksittiin, kun mietittiin eri vaihtoehtoja.
Vasuhan voi olla senkokoinen kori jossa voisi vaikka olla pienen vastasyntyneen
ensimmäinen sänky.
Esikoispoikani keksi tuon nimen ja hänen kanssaan teimme sivut facebookiin.
Suuri kiitos hänelle <3 p="">

Vasu-hyväntekeväisyys juttu on, että tehdään vauvoille villasukkia, lapasia, myssyjä yms.
Ja kun olen saanut tarpeeksi tuotteita kasaan, lahjoitan ne Tays:iin vastasyntyneiden osastolle.
Ja kun äidit pääsevät pienokaisen kanssa sairaalasta kotiin, saavat he tuon pienen paketin mukaansa.

Tämä juttu on ollut vasta vähän aikaa, joten vielä ei paljoa ole tehty, mutta minulla on
jo yksi ryhmä, joka tekee näitä tuotteita.
Ja tuon facebook sivun kautta olen saanut yhteydenottoja ja ainakin yksi on ilmoittautunut
tekemään tuotteita.
Ja tietenkin toivon kovasti, että tämä tuottaisi paljon, ja saisimme paljon ihmisiä mukaan tähän
pieneen tekoon. Se ei vaadi suuria, vain hetki ajastasi.

Nyt te kaikki, jotka luette tämän jutun, kertokaa tästä kavereille ja tutuille, kaikille mahdollisille,
ja jakakaa linkkiä eteenpäin.

Kiitos.

Pieni teko, mutta suuri apu.

Ensimmäinen odotukseni ja synnytykseni

Näitä aikoja on aina ihana muistella, omien lasten syntymää.
Ensimmäinen odotukseni ja lapseni syntymä vuonna 1988.

Kun sain tietää ensimmäistä kertaa, että olen raskaana, niin se oli
jotenkin jännittävä tunne.
Se olotila ja mieliala, minkä se aiheutti,  niin, vaikea selittää
sitä tunnetta, se täytyy kokea.

Olin kuullut, että raskauden kolme ensimmäistä kuukautta voi olla
pahoinvointia, mutta en uskonut, että se olisi sellaista mitä koin.

Kolme ensimmäistä kuukautta voin todella pahoin.
Aamusta iltaan oksentelin ja olin hyvin huonovointinen eikä
oloani auttanut yhtään se, että mieheni sattui juuri tuolloin
olemaan kurssilla työnsä puolesta.

Mutta en lannistunut, vaan lepäsin ja tein asioita vointini mukaan.
Kun sitten pääsin tuosta olosta ja raskaus eteni toiselle kolmannekselle
niin pahoinvointikin loppui.
Aloin nauttia raskaudesta.
Olin tosin paljon yksin, mieheni ollessa kurssilla, mutta tapasin
ystäviäni ja sukulaisiani usein, joten minulle ei tullut yksinäistä.
Kävin ostelemassa tulevalle vauvalle tarvikkeita ja vaatteita.
Se oli mukavaa puuhaa.

Raskauteni alkoi olemaan loppusuoralla, laskettu aika oli 3.7.88.
Kunnes eräänä iltana.
Olin yksin kotona, mieheni oli edelleen kurssilla.
Päivä oli 7.6.88. ja klo oli n. 22.
Tunsin kuinka selkääni särki, vatsaani koski ja oli muutenkin hieman
epämiellyttävä olo.
Olin hädissäni, että mitä nyt.
Päätin mennä soittamaan naapurin ovikelloa ja pyysin apua.
Naapuri sitten soitti minulle taksin, jolla lähdin sairaalaan.
En hädissäni ollut itse tajunnut, että niinpä tietysti, sairaalaan
pitäisi lähteä.
Kiitos tuosta noille naapureille.
Muistan vielä hyvin elävästi taksikuskin sanat.

- Kuski, Älä sitten synnytä autoon, ei ole kiva ruveta siivoamaan
niitä jälkiä.
- Minä, Yritän olla synnyttämättä, kun vaan ajat nopeasti sairaalaan.


Sairaalaan päästyäni minut vietiin tutkimushuoneeseen, jossa lääkäri
totesi, että synnytykseni on alkanut.
Minulle tuli siinä vaiheessa paniikki, mieheni ei ollut paikalla, enkä
saanut häntä kiinni.
Soitin äidilleni ja pyysin häntä, että yrittäisi tavoitella miestäni ja kertoisi
tilanteen.

Pian olinkin jo synnytyshuoneessa, yksin.
Hoitajatkaan eivät olleet seuranani, kävivät vaan välillä katsomassa,
että kaikki on hyvin. olin siis kirjaimellisesti yksin.
En tiedä kuluiko tunti vai enemmän, kun mieheni soitti minulle.
Yritin siinä supistusten välissä jutella hänelle.
Mieheni rauhoitteli minua siellä langan toisessa päässä ja
pyysi hengittelemään rauhallisesti.

Mahtoi se kuulostaa hassulta kun minä siinä luuri korvalla ähisin ja
puhisin, mutta mieheni pysyi rauhallisena.
En muista kuinka pitkään pidimme yhteyttä puhelimitse mutta
vaikka hän ei päässyt paikalle niin oli ihanaa että hän oli jollain lailla
läsnä lapsemme syntymässä.

Kului tunteja, aamukin alkoi häämöttää ja oloni alkoi olemaan
hyvin tuskallinen.
Mitään kipulääkettä en ottanut.
Alkoi ponnistusvaihe ja pian lapsi syntyi.
Lapseni syntyi 8.6.1988 klo 5.45.
Se oli ihana pieni poika. Rakastuin häneen välittömästi.
Synnytys kesti 9h 25 min.

En ehtinyt saada lasta rinnalleni, kun hänet kiidätettiin pikavauhtia
vastasyntyneiden teholle.
Näin vain vilauksen lapsestani.
Vauva oli tosi pieni, 47 cm ja 2820 g.
Vauvalla oli hengitysvaikeuksia, joten hän joutui happikaappiin.

Tietysti minä tuoreena äitinä hätäännyin, että mikä lapsellani on.
Kukaan ei kertonut minulle mitään.
Meni tunteja ennenkuin pääsin katsomaan vauvaani.
Siinä hän oli, happikaapissa ja täynnä kaikenlaisia johtoja ja letkuja.
Katselin häntä silmät kyynelissä.
Vauvaani hoitanut hoitaja osasi rauhoitella minut ja kertoi kaiken mitä hänellä on
ja mitä hänelle tehdään.
Silloin tiesin, että vauvallani ei ole suurta hätää ja että hän selviää.

Minä pääsin pois sairaalasta muutaman päivän päästä mutta
vauvani joutui vielä jäämään lastenosastolle.
Kävimme mieheni kanssa joka päivä sairaalassa niinkauan kun
vauvamme joutui siellä olemaan.

Poikamme 12 päivän ikäinen v.1988

Pian tuli sitten hetki, kun saimme viedä pienen poikamme kotiin.
Ja siitä alkoi normaali arki.
Nyt me olemme perhe, meitä on kolme.

Totuus vai tehtävä

"Totuus vai Tehtävä on monimediallinen konsepti, jonka kohderyhmä on nuoret naiset. Tavoitteenamme on rakentaa uudenlainen ja avoin tyttöjen nettiyhteisö. Nettiyhteisön lisäksi haluamme tarjota yhteisömme jäsenille elämyksiä. Jokaisen tytön mielipide on täällä yhtä arvokas." - kopioitu kampanjan internetsivulta.

Törmäsin tähän kampanjaan facebookissa.

On valtavan hienoa, että tällaisia kanpanjoita järjestetään.
Monesti etenkin nuorille naislle on tärkeää, että APU löytyy kun sitä
tarvitsee.
Ja tällainen tyttöjen talo on loistava paikka, jossa voi tavata 
samassa tilanteessa olevia tyttöjä ja nuoria naisia.
 Tyttöjen talo on tarkoitettu 10 - 28 vuotiaille tytöille ja nuorille naisille.

http://www.tyttojentalo.fi/fi/etusivu/

Totuus vai tehtävä ryhmää vetää joukko nuoria ja ihastuttavia naisia.
Heillä kaikilla on  sydän paikallaan ja suuri auttamisen halu.

https://www.facebook.com/totuusvaitehtava

Kaikki mitä nämä nuoret naiset tekevät tämän asian puolesta, on
valtavan suuri, merkittävä ja hieno asia.

Että nyt vaan kaikki mukaan jelppaamaan.

Osallistu kilpailuun, jossa voit voittaa seikkailun Ylläkselle Lapin yöttömään yöhön!

Joten jättäkää hahmoille paljon voima - ja apukommentteja ja eniten AUTTANUT palkitaan. Ja jos kiinnotuit Lapin matkasta, joka sisältää paljon hemmottelua ja paljon mahtavia aktiviteetteja, niin nopeasti vaan klikkaamaan http://totuusvaitehtava.fi/ VAIN AUTTAMALLA VOIT VOITTAA!

Kun minusta tuli mumma

Kyllä, minusta tuli mumma.

22.3.2013 Syntyi pikkuruinen poika, meidän ensimmäinen lapsenlapsemme.
Sain kuvan hänestä heti synnytyspäivänä.

En päässyt heti tuolloin katsomaan välimatkan vuoksi, ja se tietysti vähän harmitti, mutta kun vihdoin
pääsin, niiin voi uskomatonta mikä tunne myllersi sisälläni.

Oli perjantai 19.4, kun matkustimme junalla Vaasaan, katsomaan tuota
pikkuista ja samalla tietysti omia jo aikuisia lapsiamme.
Koko matkan ajan vain mietin, että millaista on nähdä oman lapsen lapsi,
meidän lapsenlapsi.

Minusta oli tullut mumma.
En osannut kuvitella vielä siinä vaiheessa itseäni mummaksi.
Päästyämme perille, kävimme siinä ensin toisen poikamme luona
ja sitten vielä kaupoilla hakemassa ruokia illaksi.
Sitten menimme taksilla koko porukka, iltaa viettämään tuon uuden perheen
luo.
Siinä ensin jaettiin tuliaisia, tuoreelle isälle ja tuoreelle äidille omansa.
Unohtamatta tietenkään pikkuista, joka sai tuliaisa aina turkista asti, isoisoäidiltään.
Tämä lapsi on nyt jo viidettä polvea ja vanhin elossa oleva sukulainen hänelle on 97-vuotias.
Ja häntä kutsumme nyt ylämummoksi  :)

Voi sitä iloa, voi sitä tunnetta, mikä minun sydämeni täytti.
Oli siinä onnenkyyneleet hyvin lähellä, ehkä jopa muutama
 kyynel tirahtikin.

Rakkaus tuohon pieneen ihmiseen syttyi välittömästi.
En muistanut ollenkaan, että miten pieni voi vauva olla.
Onhan siitä jo aikaa, kun oma viimeisin lapsi viidestä oli vauva.

Kyllä siinä ihmeteltiin pikkuista, pidettiin sylissä ja leperrettiin.
Eikä siinä paappakaan malttanut vaan heti jo hänkin vauvelin syllinsä
nappas. Ja aina kun vain mahdollista, niin tuore paappa oli pikkuista hoitelemassa.
Kyllä siinä paapalta onnistui vaipanvaihtokin vanhasta muistista  :)
Kyllä meillä isovanhemmilla siinä muistui hetikin, että kuinka näitä
pikkuisia pidellään ja hoidetaan.

Oli ihana nähdä myös puolisoni reaktio tuohon pikkuiseen.
Olemme molemmat erittäin rakastuneita lapsenlapseemme.

Olisin halunnut jäädä Vaasaan tuon pikkuisen luokse, mutta pitäähän
uudelle perheelle antaa omaakin aikaa.

Nyt kun olen kotona, minun on ikävä tuota pikkuista.
Hän on ajatuksissani joka päivä.
Sitten yhtenä päivänä poikani soitti ja sanoi, että he voisivat
tulla pikkuisen kanssa käymään.
Voi mahoton miten ilostuin siitä.
Ihanaa on nähdä jo heti näinkin pian uudestaan.
Odotan tuota kyläilyä.

On nämä tunteet niin sanoinkuvaamattomia, että sen tietää vain jos
on tullut isovanhemmaksi.
Niitä on hyvin vaikea edes selittää
Se rakkaus mikä sisälläni on, on hyvin voimakasta.
Välillä tuntuu, että sydän tekee kuperkeikkaa, kun vain ajattelenkin
tuota pikkuista.
Toiveenani on, että voisimme viettää joulun yhdessä.
Tahdon hemmotella tuota ihanaa pikkuista, siinämäärin missä hänen vanhempansa
sallivat.

Mutta pian taas näemme.

Rippijuhlia

Noniin, nyt ne on pidetty.

Meidän viimeisimmänkin lapsen rippijuhlat on juhlittu.
Hieman haikealta toisaalta tuntuu, kun lapset ovat jo isoja, mutta
toisaalta on hyvä olo ja mieli, kun kaikki on kunnialla saatu kasvatettua
ja elätettyä tähän asti.
Tokihan vielä viidestä lapsesta kaksi asuu kotona.
Tytär on kuitenkin jo täysi-ikäinen, joten on kai ajan kysymys
sekin, että koska hänkin muuttaa omaan kotiin.

Rippijuhlat olivat oikein onnistuneet.
Vieraita tuli Turkista asti.
Ensimmäiset vieraat tulivat meille jo 7.3 ja siinä sitä
alkoi samalla juhlien valmistelut.
Poikani, joka on ammatiltaan ravintolakokki, tuli myös
tuolloin 7 päivä ja hän aloitti seuraavana päivänä voileipäkakkujen tekemisen.
Hän tekikin erittäin maukkaat kakut.
Porovoileipäkakku ja lohivoileipäkakku.

8.3 tuli yksi pojistani kihlattunsa kanssa.
9.3 tuli veljeni, joka on tämän rippilapsen kummisetä.
Kummitäti ei päässyt, kun hän oli sairastunut.
Ja 10.3. kun oli sitten tämä rippijuhlapäivä, tulivat loput vieraat.

Konfirmaation jälkeen tulimme meille, ja ensimmäiseksi tarjosimme
ruoan, koska osa vieraista oli tullut vain päivävierailulle ja pitkä
päivä kun oli, niin tokihan ruoka maistui.
Ruoan jälkeen tarjosimme sitten rippikahvit.

Kahvipöytään en nyt laittanutkaan, kuten aiemmin, kukkia vaan
kastekynttilän ja sen seuraksi pieni enkeli ja vauvatossu.

Pian tulivat käymään myös rippileirillä olleet isoset, rippipappi ja diakoni.
He lauloivat ja joku isosista soitti kitaraa laulun säestykseksi.

Kaikki nauttivat kanssamme juhlista ja kuviakin otettiin pitkälti yli 300.

Kiitän erityisesti kokkia, joka teki herkulliset voileipäkakut.
Ja myös erityiskiitos kuvaajalle tai paremmin kuvaajille.
Kuvaajana toimi poikamme, joka on media-alan ammattilainen.
Toisena kuvaajana oli ihana miniämme.

Kiitokset myös kaikille vieraillemme, jotka olitte mukana
juhlimassa kanssamme.