Olin jo jonkun aikaa miettinyt lapsuuttani ja niitä kavereita, joiden kanssa lapsena leikin.
Sitten eräänä päivänä aloin miettiä, että olisi kiva löytää tämä lapsuuden leikkikaverini ja aloin miettiä, että kuinka se voisi olla mahdollista.
Mistä voisin aloittaa? Keneltä voisin kysellä? Onko hänellä enää edes sama sukunimi kuin silloin?
Muistaisiko hän enää minua?
En varmaan tuntisi häntä, vaikka jossain vahingossa törmättäisiin.
En oikeastaan usko, että se olisi mahdollista, että hänet löytäisin.
Ihmeellistä, miten vielä vuosienkin jälkeen muistaa ystävänsä nimen ja jopa sen miltä hän lapsena näytti ;o)
Muistan kaikki ne mukavat leikit, joita hänen kanssaan leikimme. Muistan myös hänen pikkusiskonsa.
Muistan myös hauskan jutun, joka tosin silloin ei tuntunut hauskalta.
- Istuimme talvella talomme portailla vierekkäin ja siinä rauhassa juttelimme mukavia, kunnes....
Pikkuveljeni lähestyi meitä pulkkansa kanssa ja taisi kysyä meitä leikkimään hänen kanssaan.
Emme suostuneet, niin silloin pikkuveljeni pamautti meitä molempia pulkallansa päähän.
No, näitä kaikenlaisia kommelluksia on ihan mukava muistella ja kun joskus olemme niitä yhdessä veljeni kanssa muistelleet, niin kyllä meillä on ollut oikein hauskaa. On siinä naurettu maha kippurassa noille kommelluksille.
Mutta, aivan uskomatonta. Minä löysin kuin löysinkin tämän ystäväni. Otin häneen yhteyttä ja meni jonkun aikaa, varmaan kuukauden verran, kunnes hän vastasi minulle.
Juttelimme niitä näitä ja sitten muistelimme hieman lapsuuttamme.
Jäi myös sille puheelle, että kun liikumme hänen kotikaupungissaan, niin voisimme tavata ja käydä kahvilla.
Tämä ystäväni asuu edelleen siinä kaupungissa, jossa lapsena yhdessä asuimme.
On siis mukava ja helppo nähdä häntä, kun meidänkin sukulaiset asuvat juuri tuossa kaupungissa.
Pakko on vaan ihmetellä, että on tämä maailma loppujen lopuksi aika pieni paikka ja niin ihmeellinen toisinaan.
Toivotan kaikille lukijoilleni oikein ihanaa joulun odotusta ja sydämellisen lämpimiä hetkiä yhdessäoloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti