Elämän pyörteissä, osa 13

Taitaapa olla taas aika kirjotella.

Siinä jatkoimme Hangossa elämistä ja jatkoimme normaalia kotielämää. Pojat kävivät koulua ja tyttäremme aloitti esikoulun. Minä kotiäitinä ja odotin viidettä lastamme. Raskauteni sujui kohtalaisen normaalisti loppuvaihetta kohti. Vuosi alkoi olla lopuillaan ja joulua alettiin valmistelemaan. Oli mukavaa, kun äitini asui tuolloin samassa kaupungissa kuin mekin. Kävimme vuoroin toistemme luona vierailulla. Valmistelimme yhteistä joulua ja myös pikkuveljeni keski-suomesta oli tulossa joulua viettämään kanssamme.
Saimmekin viettää yhdessä ihanan joulun.

Taisi joulun laittaminen olla minulle liikaa, kun heti joulun jälkeen 27 päivä aamuyöstä jouduin lähtemään sairaalaan. Heräsin siihen, kun minulla oli kovat selkäkivut ja soitin sitten sairaalaan, josta sanottiin, että kannattaisi varmaan tulla käymään.
Mieheni haki sitten äitini vahtimaan muita lapsiamme ja me lähdimme ajamaan kohti sairaalaa, jonne oli puolen tunnin matka.
Matkalla minulla alkoi olla todella vaikea olo ja kyselin jatkuvasti mieheltäni, että koska olemme perillä.
Varmaan miestänikin jännitti tilanne, vaikka sitä ei hänestä huomannutkaan, mutta näin jälkikäteen sen ymmärtää ;o) Hän vain rauhoitteli minua.

Kun sitten pääsimme vihdoin sairaalaan, niin minut vietiin heti synnytyssaliin ja tutkittiin. Kätilö laittoi vauvan sydänäänet seurantaan ja tarkkaili tilannetta.
Kun sitten kävi niin, että vauvan sydänäänet alkoivat jostain syystä heikentyä niin kätilö kutsui lääkärin paikalle. Tilanne alkoi näyttämään sen verran vakavalta, että lääkäri sanoi kätilölle, että varataan leikkaussali varmuuden vuoksi. Tarkoitti sitä, että keisarinleikkaus oli hyvin lähellä. Siinä vaiheessa minua alkoi jännittämään tilanne todella. Lääkäri tutki vielä tilanteen siltä varalta, että synnytys voitaisiin suorittaa normaalisti. Olin auki kahdeksan senttiä ja lääkäri sanoi, että yritetään normaalia synnytystä.
Olin peloissani, kun en oikein tiennyt kuinka tässä käy.
Siinä sitten synnytin ilman mitään kivunlievitystä normaalin synnytyksen, mutta..........
Pian lääkäri huomasi, että istukka on osittain irronnut ja vauva pitää saada hyvin pian ulos. Avuksi otettiin imukuppi, jolla vauva sitten vedettiin ulos kohdustani.

Vauva syntyi, mutta en saanut nähdä häntä kuin vilauksen verran, kun hänet piti viedä kiireesti jatkotoimenpiteisiin. Perheeseemme syntyi pieni poika. Hän oli todella pieni, koska syntyi hieman ennenaikaisesti. Hän oli vain alle 47 cm pitkä ja painoa oli n. 2700. Poikamme joutui heti happikaappiin lasten teholle jossa hän aloitti selviytymisensä elämään.
Minä voin hyvin heti synnytksen jälkeen, kunnes....... Olin mennyt vessaan ja pyörtynyt sinne. Heräsin sangyllä ja olin hiemna sekaisin. Kätilö kertoi minulle, mitä oli tapahtunut. Olin menettänyt verta runsaasti ja kun siirryin lopulta huoneeseen niin minulle alettiin tiputtaa lisäverta, että vointini kohentuisi.

Kun aloin voimaan paremmin, niin synnytystä hoitanut kätilö toi minulle ja miehelleni ihanan tarjottimen, jossa oli kahvia, pieni leivos ja ihanan pieni shamppanjapullo ja suomenlippu. Saattoi olla muutakin, mutta en muista tarkkaan. Siinä me, minä ja mieheni juhlimme loppujen lopuksi hyvin päättynyttä synnytystä.
Ja mukavaa asiassa oli se, että mieheni sai olla sairaalassa myös yöt kanssani. Päivisin hän kävi kuitenkin kotona, jossa äitini oli hoitamassa muita lapsiamme.

Tuosta avusta kuuluukin valtavan suuri kiitos äidilleni. Kiitos äiti ♥

Tuon synnytyksen jälkeen saimme uuden ystävän. Synnytystä hoitanut kätilö hoiti minua ja meidän mielialaa kertomalla meille mitä synnytyksessä oli tapahtunut ja se sai meidät ymmärtämään paremmin tilanteen. Kiitos hänelle. Hän kävikin useita kertoja huoneessamme katsomassa, että meillä oli kaikki hyvin ;o)
Edelleenkin pidämme yhteyttä häneen ja olemme hyviä ystäviä ;o)

Tähän päätän nyt tämän tarinan ja jatkan taas kun ehdin. Mukavaa loppukesää kaikille lukijoilleni ;o)