Lasten suusta kuultua

Miten usein lapset keksivätkään jonkin asian, josta sitten kuitenkin jollain tavalla tulee hauska lausahdus.Tässä on muutamia hauskoja juttuja, joita on vuosien varrella lastemme suusta kuulunut.
Nämä ovat tosijuttuja.
 

- Muutama vuosi takaperin, juttelimme mieheni kanssa hänen eläkkeelle pääsystään.
  Poikamme, tuolloin viisivuotias, tokaisi, - äiti, mihin sä sitten muutat, kun isi jää eläkkeelle.
 

- Äiti katsoo kukkaruukkuun, johon on laittanut yrttejä kasvamaan ja tokaisee.
  Miksi te ette kasva, minun rakkaat siemeneni?
  Poika tokaisee. Ai, nytkö me ollaan siemeniä.
 

 - Tuli jotain juttua magneetista ja yhtäkkiä 12v. poikamme kysyi.
    Onko naiset magneetteja? Kun magneettihan vetää kaiken puoleensa.

Sitten on tässä vuosien mittaan  meidän perheessä ilmaantunut ihan uusia lintulajeja.
- Vuosia takaperin, kun yksi pojistamme oli n. 3 vuotias, hän katseli ikkunasta ulos ja näki punatulkun puun     oksalla, hän tokaisi, tuolla puussa istuu pulutulppa.

- Viime keväänä, kun muuttolinnut alkoivat taas näkyä maisemissa ja taivaalla lenteli ensimmäisiä pääskysiä,
   Niin poikamme 12v., joka ei oikein lintuja tuntenut, tokaisi, että katsokaa, tuolla lentää syöksyhyyppä.

 - Lopuksi vielä hauska vappujuttu. Tyttäremme ollessa n. 3-4 vuotias. 
   Ostimme hänelle vappuviuhkan ja hän kekseliäänä tokaisi, sain oman vappupiiskan.

 Kaikkea hauskaa sitä lasten suusta kuuleekin. Melkein voisi pienen kirjan kirjoittaa noista jutuista.

Talven muistoja

Palataanpa hetkeksi muistelemaan talven jo menneitä aikoja.

Joulukuun alku oli hyvin tärkeän ihmisen  vierailuaikaa. Luoksemme tuli äitini, joka asuu Turkissa.
En ollut nähnyt häntä moneen vuoteen, joten kun hän astui ovestamme sisään, halasimme heti ja toivottelimme hänet tervetulleeksi luoksemme. Olipa aivan ihana nähdä äitiäni pitkästä aikaa.

Joulun aika oli aivan ihana. Saimme luoksemme kaikki lapsemme, nekin jotka ovat jo pesästämme lähteneet.
Vietimme aivan ihanan perhejoulun, ja lastemme lisäksi luonamme oli kaksi ihanaa miniää.

Joulu meni ja tuli uusi vuosi. Kaksi lastamme oli jo lähtenyt koteihinsa, mutta vielä oli yksi vanhimmista pojista ja hänen kihlattunsa luonamme. Myös äitini ja hänen miehensä tulivat viettämään uutta vuotta meille.
Niin, he olivat välillä muiden sukulaisten luona, eivät meillä koko aikaa. Kun tulee kaukaa eikä näe sukulaisia joka hetki, niin varmasti on paljon paikkoja, joissa pitää käydä. Kuukausi on lyhyt aika tähän, että ehtisi kaikki nähdä.
Mutta uusi vuosi oli ihana. Pelailimme yhdessä, nautimme hyvästä ruoasta ja yhdessäolosta, ja illan päätti tietysti rakettien ampuminen. Poikamme oli ostanut muutaman raketin, joita lähdimme katselemaan porukalla läheisen ostoskeskuksen parkkipaikalle, josta hän ne ampui.
Miehenikin yllätti minut siinä raketteja katsellessani. Hän tanssitti minua siinä parkkipaikalla valssin tahtiin ;o)
Kyllä meillä oli ihanaa.
Luonamme kävi kylässä myös veljeni ja hänen uusi morsiamensa, jonka hän oli Thaimaasta asti löytänyt.
Tämä morsian oli aivan ihana ihminen. Suomea hän ei osannut, joten tuli siinä vähän verestettyä englanninkielen taitoja. Yllätyin, kuinka hyvin häntä ymmärsin ja jopa itsekin osasin jotain sanoa ;o)

Aikaa kului ja nyt menemme jo kohti kevättä. Miten aika meneekään nopeasti. Nyt jo hiihtolomaa odotellaan, tai talvilomaksi sitä kai nykyään sanotaan ;o)
Meillä on loma viikolla 9 ja kotona olevat lapsemme lähtevät kahdestaan käymään mummonsa luona Keski-Suomessa. Minä ja mieheni lomailemme ja vietämme aikaa kahdestaan. Se onkin meille erittäin harvinaista herkkua, sillä emme saa siihen kovinkaan usein tilaisuutta.

Kaikenkaikkiaan tämä vuosi on alkanut oikein hyvin, suorastaan ihanasti.
Näissä merkeissä jatkamme talvea ja odottelemme kevään saapumista.
Tähän vuoteen on paljon mukavia asioita luvassa ja kirjoittelen niistä tänne aina kun ehdin ja kun on jotain kirjoitettavaa.
Niitä asioita odotellessa, voitte lueskella muita kirjoituksiani, joita tänne käyn välillä raapustamassa.

Oikein ihanaa talven jatkoa teille ystävät ♥

Elämän pyörteissä, osa 16

Onpas aikaa taas kulunut, kun olen tätä kertomusta viimeksi kirjoitellut, mutta jospa nyt olisi hetki aikaa.

Olimme saaneet tavarat uuteen kotiimme ja mieheni jatkoi töitään uudessa työpaikassaan.
Lapset aloittivat uudessa koulussa ja saivat hyvinkin nopeasti kavereita.
Paikka jossa asuimme, suorastaan vilisi kaikenikäisä lapsia, joten kavereista ei varmasti ollut puutetta ;o)
Nuorin lapsistamme oli vielä kotona, joten minä hoidin häntä ja kotiamme.
Lapsemme sopeutuivat hyvin nopeasti uuteen paikkaan, olivat kai jo tottuneet näihin jatkuviin muuttoihimme.

Aika kului ja harrastuksiakin alkoi löytyä. Vanhin poikamme jatkoi soittamista, jonka oli aloittanut jo hangossa, soittimena vetopasuuna. Tietysti musiikkiopisto vaihtui aina näiden muuttojen takia, mutta se ei mitenkään vaikuttanut musiikkiopintoihin.
Myös tyttäremme aloitti musiikkiopinnot musiikkiopistossa, ja hän valitsi soittimekseen haitarin.
Musiikkiopistossa oli kaikenlaisia esiintymisiä, joita kävimme seuraamassa ja johon myös meidän siellä opiskelevat lapsemme osallistuivat.
Kunnes tuli aika, jolloin vanhin poikamme ilmoitti, että haluaa lopettaa pasuunan soiton.

Hieman se meitä harmitti, mutta annoimme tietysti luvan lopettaa. Hän alkoi enenmänkin kiinnostua kitaran soitosta. Hän oli itekseen opetellut kitaran soittoa ja hän oli siinä yllättävän taitava. Todella musikaalinen nuori mies.

Sitten näimme ilmoituksen, että kaupunki aloittaa rokkikoulutoiminnan ja siitä meidän kaksi poikaa innostuivat.
Kitaristipoikamme ja toinen poikamme joka tykkäsi soitella rumpuja.
Kitaristipoikamme taidot senkuin kehittyivät entisestään ja hänestä alkoi tulla jo aivan virtuoosi.

Tämä rumpalipoika oli aloitellut jo kolmannella luokalla tutustumisen rumpujensoittoon ja nyt hän pääsisi kunnolla opettelemaan niitä taitoja tuolla rokkikoulussa.
Hänestä alkoikin kehittyä todella hyvä rumpali.
Sitten tuli esiintymisiä myös rokkikoululaisille ja poikamme soitti aina vain lainarummuilla, kun ei omia ollut.
Yhdessä esityksessä oli ollut paikalla mies kuuntelemassa esityksiä ja oli tykännyt rumpalipoikamme soitosta.
Hän oli saanut kuulla, että tämä poika on harjoitellut vuosia vain "ilmarummuilla" ja vasta nyt rokkikoulun aloitettuaan päässyt kunnolla rumpujen taakse, niin hän oli sanonut, että järjestetäänpä pojalle yllätys ;o)
Hän halusi lahjoittaa pojallemme rummut.
Poikamme ei tiennyt asiasta mitään, kunnes hänet pyydettiin johonkin ja lopulta hän tuli kotiin rumpujen kanssa.
Voi sitä ihanaa ilmettä, joka poikamme kasvoilta loisti ♥
Me vanhemmat olimme aivan ihmeissämme, että onko tämä edes totta!

Mutta näissä musikaalisissa merkeissä meidän perheen elämä jatkui ja varmaan jatkuu vielä vuosia.
Niistä ja monista muista kerron seuraavissa tarinoissani.
Siihen asti, ihania lukuhetkiä ja tuokaa myös ystäviänne mukaan näihin lukuhetkiin.
Alla linkki videopätkään, jossa nämä kaksi poikaa ovat työssään ;o) Solistina vanhin poikamme ja rumpujen takana toinen poikamme ;o)

http://www.youtube.com/watch?v=R4Za4YJK158&feature=related

Ikuinen rakkaus ♥

 

Minä Sinua rakastan, tiedän sen.
Se ei ole vain hetken huumaa.
Se on hehku hiljainen ja
roihua sydänten, kiihkeän rakkauden ♥

Se ei sammu, se ei kuole.
Se kestää arjet, se kestää myrskyt.

Minä sinua rakastan, ja syliisi käperryn.
Rakastan ja sinuun sitoudun.
Kun näen silmäsi kirkkaat, niin tunnen sen.
Rakkauden, ja roihun niin tulisen ♥