Aloin etsimään ja keräämään tietoja isovanhemmistani.
Ja eteeni tulikin paljon mielenkiintoisia asioita.
Äitini luvalla julkaisen heistä tätä blogia.
Kun isäni kuoli viime tammikuussa, niin tuon jälkeen aloin
ajattelemaan ja miettimään isovanhempianikin.
Haluan kunnioittaa heidän muistoaan tällä kirjoituksellani.
Kuva ukistani.
En tiedä kuinka vanha tuo kuva, mutta on ihanaa, että se on noinkin hyvin säilynyt.
Tuo onkin ainoa kuva ukistani, joka minulla on. Sain sen äidiltäni.
Isoisäni, kutsun häntä nimellä ukki.
Äitini isä, jota minä en koskaan tavannut.
Ukki syntyi Nastolassa, 12.01.1895.
Muutti Nastolasta v. 1913 Helsingin pohj.suomalaiseen seurakuntaan.
Syytä Helsinkiin muutolle ei tiedetä.
Ukkini meni naimisiin isoäitini kanssa 1941.
Isoäitiäni me, minä ja veljeni, kutsuimme mammaksi.
Ukki oli ammatiltaan maalarimestari.
Hänellä oli oma maalausliike ja tuo liike teki urakoita rakennuksille.
Jyväskylässä oli tuohon aikaan niinsanottu, herrojen klubi, jossa ukki
vietti paljon aikaansa.
Ukki elelikin herroiksi. Hän maksoi ystäviensä syömiset ja juomiset.
Äitinikin oli tuolloin jo kuvioissa mukana, pieni tyttönen, joka tykkäsi olla
vapaa-ajallaan heidän huvilallaan.
Heillä olikin kaksi huvilaa.
Viikonlopuiksi ukki meni huvilalleen aina kalastelemaan.
Hän oli kova kalamies.
Laskettiin verkkoja ja katiskoita, ongittiin ja veneen perässä vedettiin uistinta.
Huviloiden rantavedessä ukilla oli suuret kalasumput, johon kalasaalis sitten laitettiin.
Osan saaliista ukki vei aina mukanaan kaupunkiin ja osa jäi perheelle syötäväksi.
Äitini oli tuolloin 11-12 vuotias tyttönen ja hän oli usein isänsä, ukkini, mukana
kalareissuilla.
Ja tuo pieni tyttö souti aina venettä, koska ukilla oli paha sydänsairaus, eikä hän voinut
soutaa.
Ja kun oli kalastuspäivä, niin se alkoi aikaisin aamulla ja päättyi myöhään illalla.
Ukin tulo huvilalle oli aina juhlapäivä hänen lapsilleen, äidilleni ja hänen siskolleen.
Ukilla oli myös aina hyviä tuomisia lapsilleen.
Ukilla oli kaksi "hovikuskia" jotka häntä aina kuljettivat.
Ja vain nuo kaksi tiettyä kuskia ukki hyväksyi itseänsä kuljettamaan.
Jatkan kertomuksia isovanhemmistani, kun saan lisää tietoja.
Nämä tarinat ovat tosia ja olen onnellinen, että saan tällä tavoin tutustua
isovanhempiini, joista osaa en koskaan tavannut.
Suuri kiitos kuuluu äidilleni, joka minulle haluaa kertoa näitä tarinoita.
