kävijälaskuri

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Suunnitelmia eläkepäiville

OHO. kuulostaapa hurjalta, eläkepäivät ;D

No toisaalta. Mieheni työ on sellainen, josta jäädään jo "nuorena" eläkkeelle.
Olemmekin siis alkaneet tekemään suunnitelmia tuon varalle.
Mieheni eläkkeeseen on enää kolme vuotta aikaa ja viimeistään
silloin joudumme muuttamaan pois työsuhdeasunnosta.


Nyt olemme alkaneet etsimään rauhallista paikkaa, omakotitaloa, jossa viettää
rauhallista elämää, kun tuo aika koittaa.
Mieheni tekee mieli maalle. Ehkä jotain pientä viljelypalstaa ja sellaista.
Myös minusta olisi ihanaa, jos olisi pieni paikka, jossa viljellä jotain pientä.
Perunaa, mansikkaa ja hieman yrttejä.
Laittaa kukkia ja kuopia pihamaata.
Mielessäni pyörii jo kaikenlaista ihanaa, mitä laittaisin.
Olisi myös aivan ihanteellista, jos tuo tuleva kotimme olisi senverran iso, että
kaikki lapsemme, ja mahdolliset tulevat lapsenlapset mahtuisivat, aina kun
kylään haluavat.
Paikka, jonne lapset voi tulla ja olla kuin kotonaan.
Paikka, jossa minä ja mieheni voimme elää ja asua ja nauttia olostamme.

Tähän laitankin teille hyvät ystävät pienen "haasteen".

Jos tiedät jossainpäin suomea tuollaisen ihanan paikan, omakotitalon, jossa
on omaa pihaa, pientä paikkaa viljellä tai jotain muuta vastaavaa.
Ja joka olisi vuokralle tarjottavana.
Olisin iloinen kaikista vinkeistä.
Kaikki vinkit huomioidaan!

Ota siis rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on antaa vinkkejä.
Joko kommentoimalla tänne tai sähköpostilla.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Reseptinä rakkaus

Niin. Voisiko oikeasti tuo lause toimia?



Sanoisin, että kyllä voi. Mietitäänpä.
Jos sinulla on lapsia, niin varmasti rakastat heitä ja tuon
rakkauden myötä toimit lastesi elämän eduksi.

Tai jos sinulla on harrastus, josta pidät niin paljon, että
se tekee sinun olosi ihanaksi ja hyväksi, etkö silloinkin
ole rakastunut?
Myös omaa harrastustaan voi rakastaa.

Jonkun mielestä tuo voi kuulostaa hassulta.
Rakastaa nyt harrastustaan!

Mutta totta se on.
Jos joudut jonkun syyn takia olemaan pitkään poissa
harrastuksesi parista, ja kun se on sinulle todella tärkeä, niin pian
huomaatkin, että kaipaat sitä todella kovasti.



Tai jos elämässäsi ja vaikka suhteessasi on erittäin
vaikea tilanne, joka välillä tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä,
niin mikä tuon korjaa. Rakkaus.
Tässäkin asiassa rakkaus on se, jonka vuoksi haluaa
kaiken ikävän tilanteen korjata ja muuttaa.

Jotkut varmaan sanoisivat, että tuo ei toimi.
Mutta kyllä se vaan toimii!
Rakkaus toiseen ihmiseen, se että on halua
ja innokkuutta jatkaa elämää rakastamansa
ihmisen kanssa.
Siihenkin on,. Reseptinä rakkaus.



Jos rakkautta ei olisi, niin kuinka pitkään ihmiset
jaksaisivat mennä eteenpäin.
Sanoisin, että kaikki ihmiset rakastavat jotain.
Ihmistä, eläintä, luontoa, harrastusta tai vaikka
tavaroita.
Joku voi rakastaa idoliaan tai vaikka jotain
kaupunkia.
Pelkästään jo itse elämää voi rakastaa.

Rakasta elämääsi niin paljon, että teet kaiken minkä voit
ja joskus mahdottomankin voi tehdä mahdolliseksi.

Rakasta eläen, elä rakastaen ♥


maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kesän juhlia

Juhannusviikko

Saimme kylään jo sunnuntaina 17.6.  kaksi vanhimmista pojistamme
ja myös miniä tuli.
Jo heti sunnuntaina poikani alkoi valmistella juhliaan.
Hän valmistui toukokuussa ravintolakokiksi, mutta halusi järjestää
juhlat vasta juhannusviikolle.
Sunnuntai alkoi voileipäkakun valmistelulla.
Kun kakku oli saatu täytettyä, niin se laitettiin jääkaappiin
yöksi vetäytymään.
Maanantaina 18.6. päivä alkoi aamupalan merkeissä ja sitten
olkin jo vuorossa kaupassakäyntiä.
Piti ostaa voileipäkakkuun koristeet.
Kaupasta tultuamme, poika alkoikin jo pian tekemään kakun loppuun.
Ja tulipa siitä vain hyvännäköinen ja makua saamme maistella myöhemmin.


Kun voileipäkakku oli valmis, laitoimme ruoan ja söimme välillä.
Ruoan jälkeen poika aloitti täytekakun valmistuksen.

Siitä tulikin erilaisempi kakku.
Pohja oli gluteeniton kakkupohja, mutta täyte olikin sitten
jotain erilaista.
Täytteeksi tuli persikkaa ja aurajuustositruunavaahto.
Kakku päällystettiin suklaalla ja koristeeksi tuli aurajuustoa,
persikkaa ja chiliä.
Ja kyllä vain tuostakin kakusta tuli hyvännäköinen.
Myös tuon kakun maistamista saimme odotella seuraavaan päivään.


Poika teki täyden työpäivän noiden kakkujen valmistamiseen, mutta
kyllä ne olikin erittäin maukkaita.
Yllätyin tuon täytekakun mausta.
Miten hyvin sopikaan aurajuusto ja chili suklaakuorrutekakkuun.
NAM..........

 Olimme toki leiponeet muutakin.
Mieheni, joka tykkää leipomisesta, loihti pöytään myös
uenlmakääretortun ja hiekkakakun.
Tyttäremme teki mokkapaloja.
Kaupasta ostimme ainoastaan keksit.



Tiistaina 19.6. oli sitten juhlan aika.
Kylään tuli anoppini ja lapsuudenajan ystäväni.
Tuon ystäväni nuorin poika on kummipoikamme ja
hän tuli meille kylään jo  sunnuntaina 17.6.
Hänen äitinsä tuli miesystävänsä kanssa, ja poika
pääsi heidän mukana sitten kotiin.
Kyllä täytyy sanoa, että kakut olivan oikein ihanan
makuisia

Kun juhlat oli juhlittu, niin illalla saunoimme ja rentouduimme.
Pelasimme lautapelejä ja vietimme mukavia hetkiä yhdessä.

Torstaina tuli sitten toinen miniämme kylään.
Hän on tämän kokiksi valmistuneen pojan avovaimo.

Siinä sitten aloimme odottelemaan juhannusta.
Emme menneet mihinkään mökille vaan juhlilmme ihan
täällä kaupungissa.
Talossamme oli hiljaista juhannuksen aikaan, joten
päätimme grillata pihalla.
Päivä oli oikein kaunis ja lämmin.


Saimme grilliin tulet ja odottelimme hyvää hiillosta.
Pian olikin jo aika tuoda eväät grilliin.
Oli siinä kaikille jotain.
Kanaa, kalaa, pihviä ja makkaraa, unohtamatta tomaattia.
Sisällä minä valmistelin salaatin ja katoin pöydän valmiiksi.



Juhannusiltana tietysti myös saunoimme ja vihdatkin oli hommattu.
Illalla myöhemmin sitten kohotimme maljat kuohuvaa.
Oli oikein onnistunut juhannus siitäkin huolimatta, että
vietimme sen kaupungissa.

Koko viikko oli aivan ihana ja oikein antoisa.
Kaikilla oli mukavaa yhdessä.