kävijälaskuri

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Elämän pyörteissä, osa 3


Yritän taas ehtiä jonkun rivin kirjoitella tänne.
Niin, siis esikoisemme kasvoi ja oppi uusia asioita kovalla vauhdilla ja meille odotettiin toista vauvaa. Halusimme heti saada toisen siksi, että hänestä on sitten seuraa veljellensä, eikä ikäero olisi niin suuri. Aika kului ja poikamme kasvaessa hän alkoi tehdä aina pieniä kepposia vanhemmilleen Eräänäkin aamuna kun heräsimme ja menimme keittiöön aamupalaa laittamaan, niin löysimme yllätyksen. Ei siinä voinut vihainen olla, kun juttu näytti niin hauskalta. Poikamme oli jotenkin keksinyt, että otetaan perunat tiskipöydälle riviin, osa oli altaassa, ja pienet pyöreät mustikkapiirakat oli lattialla ja pojan jalat aivan mustikassa, oli tallonut niiden päälle Varmasti se tuntui pojasta hauskalle ;D Olipa kasvotkin ihan mustikassa ja vaatteet Noh, siitä ensin poika pesulle ja sitten aamupalalle. Juttelimme asiasta pojan kanssa, ja hän vain tokaisi, että oli halunnut laittaa aamupalaa Mitäpä siinä sitten muuta kuin kiittää lasta
Aika kului ja vatsani kasvoi. Esikoisemme oli kovasti innostunut uudesta tulokkaasta ja auttoi äitiä pienissä askareissa, kuten pyykkien laittamisessa koneeseen, hän laittoi kaikki sukat ja sellaset. Ja silloin jo tuumasin, että tästä pojasta kasvaa hyvin huomaavainen ihminen. Ja sitä hän kyllä todella nyt onkin ;D
Meni siinä jo joulukin ja tuli tammikuu ja laskettu aika lähestyi. Eräänä aamuna tammikuun puolivälissä heräsin polttaviin supistuksiin ja herätin mieheni. Sanoin, että nyt taitaa olla aika. Soitimme siinä aikaisin aamulla pojallemme hoitajan, joka oli sovittu jo etukäteen. hän tuli meille ja minä ja mieheni lähdimme kohti sairaalaa. Minulla oli kovia supistuksia matkalla ja pelkäsin, että lapsi syntyy autoon. Pääsimme kuitenkin sairaalaan ja ja mieheni haki nopeasti hoitajat, jotak olivatkin todella ripeitä, kiitos heille. Minua nimittäin alkoi työnnättää jo sairaalan käytävällä, mutta hoitajat toppuuttelivat. Olin silloin paareilla, kun en enää saanut kävellyksi. Juuri ja juuri pääsimme saliin, kun lapsi syntyi, ja jälleen pieni poikavauva Koko sen synnytyksen kesto oli tunti 40 min. Mutta nyt siis esikoisemme oli saanut kaivatun kaverin.
Jahas. Tähän on taas hyvä lopetella ja jatkaa juttua taas myöhemmin, kun on enemmän aikaa kirjoitella. Sillävälin, lukekaa näitä ja kommentoikaa Kyselläkin saa
Mutta nyt. Nauttikaa ihmiset toisistanne ja ihanan lämpimästä kesästä ;D

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Lomalla rentoutunut


Olimme juuri perheeni kanssa viikon lomalla Kalajoen hiekkasärkillä, ja oli niin ihanaa ;)

Siellä vietimme aikaa yhdessä perheen kanssa ja teimme kaikkia ihania juttuja. Oli tikkakisaa, frisbeegolfia, suklaa- ja jäätelöbingoa, karaokea ja tietty aikuisille tanssiakin ;)

Vietimme paljon ihania yhteisiä hetkiä, rentoutuen, hyvää ruokaa unohtamatta.

Mökissämme saimme saunoa, meressä saimme uida ja lapset tekivät hiekkalinnoja, taisi siinä jopa lasten isäkin osallitua hiekkalinnojen tekoon ;D

Kaikenkaikkiaan ihana ja rentouttava loma ;)

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Kesäruno


Tällä ihanalla kesärunolla, haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein ihanaa kesää ;)





Kesän aamu


Viheriäisen niityn näen väreistä täyttyneen. Kahta taivasta katselen kunnes toinen niistä rikkoutuu.
Sateenkaareni ylle ovat lehdet tuulesta taipuneet.
Kuun lämpimän, yön jälkeen, sukellan taas aamuun.
Metsänvihreään ja makeaan.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Elämän pyörteissä, osa 2

Olin noin viikon sairaalassa poikani synnyttyä. Minä pääsin kotiin, mutta pieni poikani joutui vielä jäämään sairaalaan. Se tuntui hyvin surulliselta. Kävimme mieheni kanssa joka päivä hoitamassa poikaamme sairaalassa, kunnes tuli lopultakin hetki, että saamme hänet kotiin. Se oli meille ilon ja onnen päivä. Ja tästäkin hoidosta kiitän kovasti hoitajia, jotka silloin olivat hyvin meidän tukena.
Mieheni oli kotona kanssamme isyyslomansa loppuun ja sitten hän joutui jälleen lähtemään kursseille ja minä jäin kotiin yksin pienen vastasyntyneen poikani kanssa. Olin hieman hämilläni joistain asioista, olihan pieni vastasyntynyt niin uusi asia minulle. Onneksi sain paljon tukea ja hyviä neuvoja äidiltäni. Kiitokset jälleen kerran hänelle
Elämä alkoi pikkuhiljaa sujua pienen vauvan kanssa ja lopulta mieheltänikin loppui kurssit. Hän oli lopultakin kotona kanssamme ja saimme aloittaa oikean perhe-elämän. Mieheni kävi töissä ja minä olin kotona lapsemme kanssa.
Poikamme kasvoi kovaa vauhtia ja oppi paljon asioita. Tuli hetki, että aloimme katsella isompaa asuntoa, koska olihan opiskelija-asuntomme hyvin pieni. Ja kasvava lapsi tarvitsee tilaa liikkua ja olla. Lopulta saimmekin isomman asunnon, 3h+k. Se oli meille mukava hetki, kun saimme siirtää kamppeemme tilavampaan asuntoon. Ja kävipä vielä niin kivasti, että pääsimme asumaan poikamme kummien naapuriin. Aika meni kuin siivillä. Poika kasvoi ja pian jo vietimme hänen yksivuotis päivää. Siinä vaiheessa minä jo odotin toista lastamme
Jälleen kerran tähän on hyvä lopetella ja tästä on hyvä jatkaa ensi kerralla.

Elämän pyörteissä


Yritän kirjoitella tänne tuntemuksiani ja elämääni. Katsotaan mitä saan aikaan
Oikeastaan voisin aloittaa siitä kun menin naimisiin. Ohho, siitäkin tulee jo tänä kesänä 23 vuotta. Olen seurustellut yhden ja ainoan kanssa jo 15 vuotiaasta asti ja nyt siis olen hänen kanssaan naimisissa Häämme ollivat kauniit, mutta ei niin kalliit. Itse teimme suurimman osan leivonnaisista ja muista järjestelyistä, mutta kaikesta huolimatta häät olivat onnistuneet oikein mukavasti. Sitten häiden jälkeen alkoi arki. Minä mietin tulevaisuutta ja mieheni oli silloin töissä rakennuksella. Meni vuosi häistä ja aloin opiskelemaan ja mieheni lähti kouluttautumaan omaan ammattiinsa. Olin saanut opiskelun hyvään alkuun, kun huomasin olevani raskaana. Raskauden alkuvaiheessa olin niin huonovointinen, ettei opiskelustani tullut yhtään mitään. Minun oli pakko lopettaa siis opiskelu. Hyvä kun jaksoin silloin pystyssä olla. Iloitsimme mieheni kanssa tulevasta lapsesta, kaikesta pahoinvoinnista huolimatta. Raskauteni eteni hyvin ja aloimme valmistella kotia tulevaa lastamme varten. Silloin tosin asuimme vielä pienessä opiskelija-asunnossa. Olin paljon yksin raskauteni aikana, koska mieheni joutui olemaan hyvin paljon kursseilla, toisella paikkakunnalla, mutta oli aivan ihanaa, miten sukulaiseni olivat silloin tukenani. Kiitänkin tässä heitä kaikkia oikein sydämellisesti ;D Aika kului ja synnytykseni hetki lähestyi.
No, tästä voin jatkaa seuraavalla kerralla lisää, nyt pitää mennä jatkamaan kotitöitä. Hyvää päivän jatkoa kaikille mukaville ihmisille.
Tarina jatkuu.

Synnytykseeni oli aikaa vielä noin kolme viikkoa. Olin yksin kotona, kun mieheni oli tuolloin koulutuksessa muualla ja poissa kotoa. Eräänä iltana noin kymmenen aikaan, minulla alkoi olla hieman epämukava olo. En oikein tiennyt mistä on kyse. Kävin vessassa ja huomasin veristä vuotoa. Silloin ajattelin, että nyt olisi varmaan syytä lähteä sairaalaan. Tietysti olin paniikissa ja säikähdin, kun vielä yksin olin. Menin soittamaan naapurin ovikelloa ja pyysin anteeksi, että häiritsen siihen aikaan illasta, mutta onneksi he eivät vielä olleet nukkumassa vaan olivat hyvin avuliaita. Naapurin mies soitti minulle taksin, että pääsen sairaalaan. Suuret kiitokset heille. Sairaalaan päästyäni, menin suoraan synnytysosastolle. Oli tietysti hieman sekava olo, kun en alkuun oikein tiennyt mistä on kysymys. Olihan laskettuun aikaan vielä kolme viikkoa. Minua tuli osastolla vastaan hyvin ymmärtäväinen hoitaja. Hän otti minut sisään ja kyseli esitiedot ja teki tarvittavat tutkimukset. Sitten kuulin hänen sanovan, että synnytyksesi on alkanut. Minut vietiin synnytyssaliin.
Olin siellä yksin, paitsi tietysti hoitajat ja kätilö. Pyysin saada soittaa äidilleni, että hän alkaisi tavoittaa miestäni. Kiitos muuten äidilleni avusta. Ei mennyt kovinkaan kauan, kun mieheni soitti minulle synnytyssaliin. Hänkin oli tietysti huolissaan ja pahoillaan siitä, ettei voinut olla tukenani. Synnytyksen edistyessä olin puhelinyhteydessä mieheeni. Hän antoi minulle tukea ja neuvoja puhelimen välityksellä. Kokemus sekin Synnytykseeni kului 10 tuntia ja lopulta sain pojan. Pieni poikani vain käytettiin vatsani päällä, koska hänet piti viedä hyvin pian vastasyntyneiden teho-osastolle. Hänellä oli hieman hengitysvaikeuksia.
Mutta tällaista tarinaa tänään ja tästä jatkan taas ensi kerralla.