kävijälaskuri

torstai 8. lokakuuta 2009

Joulua odotellessa


Joulu on jälleen ovella! Miettiessäni kaikkia joulun valmisteluja, muistin tämän kyltin, ( kuva yllä ) jonka sain viime jouluna lahjaksi lapsiltani ;) Tämä ihana kyltti roikkuu keittiöni seinällä ja muistuttaa minua kaikista ihanista hetkistä lapsieni kanssa ja siitä, että pitää olla valmis palvelemaan lapsiaan vuorokauden ympäri, tarvittaessa. Tosin jo lapseni ovat niin isoja, että osaavat palvella itseään, osa vielä kotona. Mutta aina kun tulevat äidin luo, niin kyllähän se niin on, että äiti siinä palvelee lapsiaan ;) Nyt, vaikka alkaa vasta syysloma, niin mennään jo lokakuun puoliväliä, eikä se joulu todellakaan enää kaukana ole, joten kun lapset tulevat taas käymään, niin varmaan sitä joulua tulee suunniteltua heidänkin kanssaan ;) Toiveita kirjataan paperille ja mietitään joulun koristeluja ;) unohtamatta tietenkään ruokapuolta.
On se vaan ihana juttu, joulu!! Silloin saa viettää aikaa perheen kanssa, pitää hauskaa, lauleskella joululauluja, syödä hyvin ja ihan vaan nauttia olemisesta. Nyt jo näinä pimeinä syksyn iltoina, on ihana joskus laittaa kynttilät palamaan pöydälle ja tunnelmoida.
Tämän tekstin myötä, toivonkin kaikille mukavaa joulun odotusta!! ;D

2 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

Tuo kyltti oli varmasti lapsiltasi kiitos rakkaalle aidille hoivasta ja vatsantaytteesta.İhanat lapset.
Moni varmaan alkaa joulua ajattelemaan pimeina syysiltoina.
İhania jouluajatuksia.

Sweet Living kirjoitti...

Joulun odotusta myös sinne ystäväiseni :)