kävijälaskuri

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Ihana perheeni


Joulu meni ja uusi vuosi alkoi. Ihan ensimmäisenä kiitän ihanaa perhettäni ja miniäehdokasta kaikista ihanista lahjoista, joilla he olivat minua muistaneet. Jopa 11 vuotias poikani oli tuhlannut vähät rahansa ja ostanut lahjan äidilleen. Kyllä siinä tippa tuli silmään, kun sitä pakettia avasin ;) Hän oli ostanut kauniin enkelisoittorasian. Taitaa perhe tietää, että äiti tykkää kaikista enkelijutuista ;D
Yllä olevassa kuvassa näkyy nämä ihanuudet.
Mutta, nyt on jälleen vuosi vaihtunut ja edessä uudet kujeet. Yritämme taas tehdä tästä vuodesta edellistä paremman, tietysti mahdollisuuksien mukaan ;) Paljon on suunnitelmia tälle vuodelle ja toivoa täytyy, että edes osa niistä suunnitelmista toteutuisi ;)
Myös kevät tuo paljon tullessaan. Tyttäreni lopettaa peruskoulun ja hakeutuu ammattiopintoihin. Yksi pojistani valmistuu ammattiin keväällä, unohtamatta tietenkään, että myös esikoiseni valmistuu jo toiseen ammattiin ;) joten jonkinlaisia juhlia on siis tiedossa tässä kevään aikana.

Unohtamatta myöskään itseäni ;) Tarkoitukseni olisi antaa enemmän aikaa itselleni ;) Vaikka perhe on minulle tärkeä, niin voin siitä huolimatta sen verran aikaa uhrata, että saisin enemmän tavata ystäviäni.
Ystävät ovat kuitenkin kallisarvoisia ja niistä täytyy myös pitää huolta, jos ne haluaa säilyttää elämässään.

Siellä mihin on tallennettuna kauneimmat kuvat.


Siellä missä soivat elämän kauneimmat äänet.

Siellä, mihin kukaan muu ei voi nähdä,

on kätkettynä ihmisen suurimmat rikkaudet.

Tämän blogitekstin haluan omistaa perheelleni, sukulaisilleni ja kaikille ihanille ystävilleni, jotka ovat minua tukeneet elämässä. Toivon heille kaikille oikein ihanaa elämää ja paljon terveyttä♥

Nyt siis on uusi vuosi ja uudet kujeet, kuten alussa jo mainitsin ;) Uudet ystävät ovat tervetulleita elämääni.
Nautitaan yhdessä kaikesta, iloista ja suruista ja jutellaan ja mietitään asioita yhdessä ;)
Kirjoitellaan blogeja, halataan paljon ja nautitaan elämästä ;)


2 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

Nain tehdaan! İhanat lahjat,ja aivan ihanasti ajateltu 11 vuotiaalta.Vahemmastakin tulee tippa silmakulmaan.
Tanaan olimme mieheni kanssa kavelylla kauniissa auringonpaisteessa,ja katselimme matkatoimistojen ikkunoita,kun oli halpoja lentoja eurooppaan,mutta eipas vain Suomeen.Laitetiin ajatusta pitemmalla tahtaimella,etta josko ensi jouluksi.

Sinikka kirjoitti...

Tervetuloa vaan ensi jouluksi suomeen ;) Nyt täällä on mahdottoman paljon lunta ja kunnon talvi. Toivottavasti saamme lumisen joulun tänäkin vuonna ;)