kävijälaskuri

lauantai 4. joulukuuta 2010

Mistä tuntee joulun?


Niin. Mistä tuntee joulun?

Jouluna kaikilla ihmisillä on, tai ainakin tuntuu olevan paljon kiireempi, kuin muulloin.
Kaikki juoksevat kaupasta kauppaan, etsiessään rakkailleen lahjoja, joilla haluavat muistaa ja miellyttää.
Pitää ehtiä leipoa kakut, pullat piparit ja nekut. Pitää tehdä ruoat ja saada kinkku.
Jouluna koristellaan koti, tuodaan kuusi sisälle, laitetaan ylimääräisiä valoja, kuuseen, ikkunoille ja kuka minnekin.

Jouluna pöydässä on paljon ylimääräisiä ruokia, mitä ei normaali arkena ole.
On makeaa, ja on suolaista.

Lapset odottavat joulua, laskevat päiviä ja kyselevät joskus mitä oudoimpia asioita.
Usein lapsista näkee, että he alkavat olla hermostuneita, kun aattoon on vielä muutamakin päivä.
On ihan hyvä, että on keksitty joulukalenterit, josta lapset näkevät montako yötä sinne jouluun vielä on.

Mutta niin. Mistä siis tuntee joulun?

Joulu on piparin ja kakkujen tuoksua.
Joulu on kauniita koristeita.
Joulu on rakkaiden muistamista,
Joulu on yhdessäoloa rakkaiden kanssa.
Joulu on punaisia lakkeja ja punaisia nuttuja.
Joulu on tonttuja ja joulupukin vierailua.
Joulu on jo lähellä. Nyt on siis syytä olla kilttinä, niin lasten kuin aikuistenkin ;o)
Haluankin antaa kaikille lukijoilleni lahjaksi tämän ihanan joulukalenterin.
Osa ehkä jo tietääkin tuon, mutta minusta se on niin ihana, että haluan jakaa tuon tiedon kaikille ;o)
Linkki siihen on tuossa alla.
http://joulukalenteri.positiivarit.fi/index.html

Oikein ihanaa ja sydämellisen lämmintä joulun odotusta kaikille ihanille lukijoilleni. 

2 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

Kiitos,aivan ihana joulukalenteri.
Kaunis postaus joulusta ja sen odotuksesta.Tuota kaikkeahan se on suurelle osalle Suomenkin kansaa.
İhanaa joulun odotusta ja touhuja sinne pakkaseen.
Tulossa ollaan.

Sinikka kirjoitti...

Kiitos sinulle.
Joulua täällä jo kovasti laitellaan.
Ja tervetuloa käymään. Sinua jo kovasti odotetaan ;o)