kävijälaskuri

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Elämän pyörteissä, Loppu

Loppu. Se ei suinkaan tarkoita, että lopetan kirjoittamisen.
Lopetan vain Elämän pyörteissä jatkotarinan.

Kerron hieman, että mitä elämä on nykyään.
Kuten tuo tarina on antanut ymmärtää, niin meidän perheessä
on tapahutnut paljon kaikenlaista.
On musiikkiharrastusta ja tanssiharrastusta.
On paljon muuttoja ja elämän pyöritystä.
Mutta siitä huolimatta, meillä on ihana elämä.

Kolme vanhinta poikaamme asuvat jo omillaan.
Kaksi heistä on edelleen musiikin parissa.

Vanhin poikamme. Hänellä on bändejä. Hän tekee
tuurauskeikkoja muiden bändien kanssa.
Ja hän tekee myös omaa musiikkia.
Hän sanoittaa, säveltää yms.
Hän soittaa kitaraa ja laulaa.
Poika on kouluttautunut kahteen eri ammattiin.
Hän on hyvin järkevä nuorimies ja erittäin monitaitoinen.
Tässä on linkki hänen yhdestä keikasta.

http://www.youtube.com/watch?v=CZ3Tp7xZI-0
Poikamme on tuo bändin solisti ( laulaja )


Toinen poikamme, joka harrastaa myös musiikkia.
Hän soittaa rumpuja, ja on pakko kehua, että hän on siinä
todella taitava.
Onhan hän soitellut jo pienestä asti.
Hän on toki myös saanut rumputunteja.
Hän tekee myös musiikkia itse.
Ja hänelläkin on bändejä.
Hän on opiskellut myös itselleen ammatin, ja
työskennellyt ammattiaan vastaavissa töissä.
Nyt hän aloitti lisäopintoja ammatikorkeakoulussa.
Poika kouluttautuu alalleen lisää.
Hän on myös oikein järkevä nuorimies.
Hän asuu avopuolisonsa kanssa yhdessä.
Äitinä salaa toivon ja odotan, että koska saamme viettää
häitä ;o)
Tästä lauseesta saan varmaan kuulla pojaltani ;o)

Yksi pojistani, joka hänkin asuuu omillaan.
Hän on kihloissa ja asuu siis kihlattunsa kanssa.
Ehkä tässäkin odottelen häitä tulevaisuudessa ;o)
Hän opiskelee ahkerasti.
Ja saamme ilmeisesti jo ensi toukokuussa viettää
hänen valmistujaisiaan.

Musiikin pariin vielä senverran, että mieheni soittelee myös
edelleen. Hänellä on useitakin bändiprojekteja.
Hän soittelee bändeissä bassoa ja rumpuja.

Kotona meillä on vielä kaksi lasta.
Tytär, joka täyttää pian 17 ja poika, täyttää
loppuvuodesta 13.
Tytär opiskelee itseään nyt ammattiin.
Hän ei päässyt vuosi sitten syksyllä opiskelemaan, suuren
hakumäärän vuoksi. Tuolle alalle on paljon hakijoita.
Mutta nyt hän aloitti tänä syksynä opinnot.
hän opiskelee Media-assistentiksi.
Tytär soittelee myös kitaraa ja laulaa kuorossa.
Oikein ihana nuori nainen♥

Sitten on vielä tämä nuorimmainen.
Hän käy vielä peruskoulua ja nähtäväksi jää,
mikä hänestä tulee isona.
Hän kirjoittelee blogeja.
Ehkä joku teistä on jo käynyt lukemassakin
hänen tarinoitaan.
Tuossa alla on linkki hänen blogiinsa
Hän taitaa olla pieni kirjailijan alku ;o)

http://juhoblom.blogspot.com/2011/09/lentava-hollantilainen.html

Minä. Olen kotosalla ja hoidan perhettä ja kotiamme.
Kirjoittelen näitä blogeja, ja pieni paljastus ;o)
Kirjoittelen myös runoja ;o) ja joitakin olen tännekin julkaissut.
Tanssiharrastuksemme on ollut tauolla nyt jonkun vuoden.
Mieheni työn takia emme pääse sitä nyt harrastamaan.
Mieheni kun käy töissä toisella paikkakunnalla ja on siis
aina muutaman päivän viikossa poissa kotoa ja vastaavasti
sitten taas muutanan päivän vapaalla kotona.
Tietysti minua kovasti harmittaa, että emme pääse harrastamaan,
mutta se aika vielä tulee.
Tanssi on minulle erittäin rakas harrastus.
Elättelenkin siis toiveita, että vielä me sitä pääsemme jatkamaan.


Kaikki on mukavasti ja elämä jatkuu musiikin
ja suuren rakkautemme merkeissä.
Rakkauttammehan on kestänyt jo 32 vuotta, josta
naimisissa olemme olleet nyt 25 vuotta.
Vietimme siis mieheni kanssa nyt kesällä hopeahääpäivää.
Juhlistimme sitä pikkuisen, kun olimme lomalla kylpylässä
viikon.

Mukanamme oli kaksi nuorinta lastamme ja poika
kihlattunsa kanssa.
Meillä oli oikein mukava lomaviikko.

Mutta näin jatkuu elämä meillä.
Lisää juttuja kirjoittelen jatkossakin, milloin mistäkin.

2 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

Teille on aina ollut mukava tulla,kun tietaa,etta jossain muodossa "musiikki pelaa" ja "jalka vipajaa".

Sinikka kirjoitti...

Kiitos Sateenkaari.
Meille olet aina tervetullut.