kävijälaskuri

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Elämässä tapahtuu

Aika kuluu........


On kulunut n. 9 kuukautta siitä, kun isäni kuoli.
Vieläkin välillä on kova ikävä, mutta nyt pystyn puhumaan asiasta.
Toki tulee tilanteita, kun hänestä enemmän puhutaan, saattaa kyynel tulla silmään.

Ja nyt, nyt tapahtuu niin paljon ihania asioita, jotka haluaisin jakaa isäni kanssa.
Äitienpäivän aikaan sain viestin pojaltani, jossa oli sormusten kuva.
Poikani oli mennyt kihloihin.
Kesällä, kun menimme veljeni luokse viettämään kesälomaa, hän yllätti.
Veljeni oli mennyt kihloihin.
Samoin kesällä, sain puhelun esikoiseltani, että hän ja avovaimonsa
saavat vauvan.
Nämä kaikki ihanat asiat, näistä isäni olisi tykännyt.


Mutta elämä jatkuu.


Juuri nyt tapahtuu paljon ihania asioita.
Tehdään suunnitelmia, eletään unelmia ja paljon kaikkea ihanaa.

Pian saamme alkaa valmistella jo jouluakin.
Siihen on enää n kaksi ja puoli kuukautta.
Jouluna meillä onkin vilinää, kun kaikki tulevat kotiin viettämään joulua.
Meitä on silloin 11 henkeä paikalla.
Huh...... Ja väki vaan lisääntyy, kun alkaa näitä lapsenlapsiakin tulemaan.
Sekös ihanaa onkin.

Odotusta, jännitystä.

En millään malttaisi odottaa esikoiseni lapsen syntymää.
Minustahan tulee mumma.
Se on ihanaa ja myöskin jännittävää.
Olen jo kaupoissa hypistellyt pieniä vauvanvaatteita.
Ja varmaan tulee ostettua paljon kaikkea ihanaa.

Täysi-ikäinen.


Tyttäreni täyttää marraskuussa 18.
Hänestä tulee siis täysi-ikäinen.
Hänelle olen miettinyt jotain ihanaa lahjaa, mutta siitäpä
en täällä voikaan kertoa sen tarkemmin.
Salaisuutta ei voi paljastaa.

Onnellinen.

Olen niin onnellinen. Olen iloinen. Elämässäni tapahtuu
asioita, joita odotellessa aika kuluu.
Tämän enempää ei uskaltaisi enää toivoakaan.

Rakastan perhettäni. Rakastan elämää.
 

2 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

Meille jokaiselle mahtuu elamaamme(varsinkn,jos saamme elaa pitkan elaman)Hyvin monelaisia asioita ja tapahtumia. Nuo kertomasi ovat sellaisia, jotka suurin osa ihmisista saa kokea. Elamassa tapahtuu ihania asioita, jotka tekevat ihmisen onnelliseksi.
Lapsissa ja lapsenlapsissa nakee tulevaisuuden ja elaman jatkuvuuden.

Sinikka kirjoitti...

Paljon ihania asioita. Ja kaikkia noita on ihana odotella.