kävijälaskuri

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Elämän pyörteissä, osa 8

Ja näin tarinamme jatkuu.




Olimme siis muuttamassa uuteen ihanaan omakotitaloon, joka oli meitä varten tehty. Olin jo muuten siinä vaiheessa jo, taas, raskaana Kaikki lapsemme ovat tarkoituksella ja rakkaudella tehtyjä, siksi kai niitä on niin monta Muutimme ja nautimme maalasielämän rauhasta, oli lapsilla tilaa leikkiä ja temmeltää. Oli iso piha ja oma kasvimaa. Elämä tuntui sujuvan mallikkaasti. Ja tämä minun uusi odotukseni kului aivan huomaamatta, kun oli niin paljon kaikenlaista puuhaa. Mieheni kävi töissä Rovaniemellä ja minä olin siinä lasten kanssa kotosalla ja odotin uutta vauvaamme. Kyläläisiä piipahti aina välillä päiväkahvilla ja kyselemässä kuulumisia.



Raskauteni oli jo viimeisellä kolmanneksella, kun kuulin, että en saisi tehdä mitään, vaan minun pitäisi olla levossa. Minulla oli ollut supistuksia jo jonkin aikaa. Eipä siinä sitten auttanut, kuin vain olla ja lojua sohvalla, juuri ja juuri sain vessassa käydä. Tämä ei tuntunut ollenkaan mukavalta, kun en saanut tehdä mitään, mutta se oli lapsemme parhaaksi. Sain sentään olla kotona, ettei tarvinnut jäädä sairaalan sänkyyn oleilemaan. Siinä odotellessa ja oleskellessa tein ristipistotöitä ja sainkin valmiiksi kaksi ihanaa joulutaulua, jotka sitten sain jouluksi seinälle. Kun kävin viimeisen kerran ultrassa, niin silloin sovittiin lääkärin kanssa synnytykseni käynnistämisestä. Ja tämä tehtiin sen takia, kun meiltä oli niin pitkä matka sairaalaan ja minun aiemmat synnytykseni olivat olleet niin nopeita. Ettei tarvinnut sitten pelätä, että lapsi syntyisi matkalla sairaalaan. Noniin, sitten koitti synnytykseni aika. Sitä edeltävänä yönä en juurikaan saanut nukuttua. Tiesinhän synnnytyspäivän jo valmiiksi. Menimme mieheni kanssa sairaalaan ja siellä minulle tehtiin valmistelut ja synnytys käynnistettiin. Olin kuullut paljon tarinoita käynnistämisestä ja siitä että se sattuu enemmän kuin normaalisti käynnistynyt synnytys. Voin hyvin kertoa, että se ei pidä paikkaansa. Kun synnytys oli käynnistetty, niin kesti 1,55 ja lapsi oli maailmassa. Kun näin lapsemme, niin tuli kyyneleet silmään, sillä sain kauan odotetun tytön ;D Ne olivat ilon ja onnen kyyneleitä



Kun olimme kotiutuneet, niin alkoipa siinä sitten jouluvalmistelut, elettiinhän jo marraskuun loppua. Meille oli tulossa jouluksi äitini ja hänen uusi miehensä, jonka tapaamista odotimme innolla. Äitini mies kun oli turkkilainen. Halusimme näyttää ja tarjota hänelle suomalaisen joulun. Kun ensimmäisen kerran tapasimme tämän miehen, niin hän ei osannut suomea juurikaan, ehkä pari sanaa, mutta mieheni jutteli hänen kanssaan englannin kielellä ja tulkkasi meille mitä hän sanoi. Heti saimme sellaisen kuvan tästä miehestä, että hän on todella ihana ihminen. Hän tuli valtavan hyvin toimeen lastemme kanssa ja nautti kanssamme joulusta. Se joulu jäi ihanasti mieliimme.



Mutta, nyt on taas hyvä hetki jättää kirjoitus tähän ja jatkaa tästä ensi kerralla. Laittakaa kommentteja sillävälin. Oikein mukavaa syksyn jatkoa teille ihanat ihmiset ja joulun odotuksia

2 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

Yhtaan en ihmettele,etta onnenkyyneleet valuivat synnytyksen jalkeen tytön saatuasi(saatuanne).
Vai on aitisi mies turkkilainen.
Kiva kuulla,etta teidankin perheessanne on tykatty turkkilaisesta.
Kiitos sinne myös kivaa talven odotusta,seka joulun.

Sinikka kirjoitti...

Kiitos kommentista jälleen ;)
On mukavaa huomata, että joku jaksaa lueskella ja seurata minunkin tarinaani ;)Kyllä, suvussamme on turkkilainen ja on ollut erittäin mielenkiintoista seurata heidän elämää ;) He ovat meille todella läheisiä ihmisiä, vaikka asuvatkin kaukana ;) Pidämme kuitenkin jatkuvasti yhteyttä, ja se on todella ihanaa.