kävijälaskuri

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Elämän arvoja ja rakkautta

Mikä saa ihmisen ajattelemaan elämän arvoja?? Monille se voi olla läheisen menetys tai sairastuminen, tai vain niinkin yksinkertainen asia, kuin läheisen muutto vieraaseen maahan, tai se voi olla myöskin sellainen asia, kuin rakkaasta erossa oleminen vuodesta toiseen.
Meillä on ollut jo parisen vuotta tilanne, että mieheni käy töissä toisella paikkakunnalla jossa hän joutuu olemaan muutamia päiviä viikossa ja perheemme asuu toisaalla. Alkuun se tuntui hyvältä ratkaisulta, mutta nyt pidemmän päälle ei enää. Alkaa rasittaa terveyttä ja perhe-elämää. Oli tietysti aikamoinen muutos pitkään yhdessä elettyjen vuosien jälkeen, kun toinen ei enää olekaan joka päivä siinä lähellä.
En väitä, etteikö tämä olisi myös tehnyt hyvää suhteelle, kyllä toki. Tekee ihan hyvää välillä olla hieman erossakin, mutta kaikkea aikansa. On toki paljon perheitä, jotka joutuvat jatkuvasti elämään näin ja siitä heille kunnia, että jaksavat silti kävellä pää pystyssä.
Tietysti tällainen ratkaisu on haitannut harrastuksia, ja olemmekin joutuneet jättämään ne toistaiseksi tauolle.
Mutta toivottavasti saamme pian jatkaa harrastuksiamme ;)

Kovasti on nyt suunnitteilla, että tämä tilanne muuttuisi, mutta sekin vie oman aikansa. Emme halua hukata yhteisestä elämästämme enää vuottakaan. Emme me tästä enää nuorru ja haluamme elää täysillä, kun se vielä on mahdollista.
Kyllä tässä tosiaan on tullut mietittyä näitä elämisen ja yhdessäolon arvoja.
Siitä saa olla onnellinen, että tämä ei ole mitenkään rikkonut perhettämme eikä suhdettamme. Päinvastoin ; )
Jos toiseen ihmiseen luottaa täysillä ja rakastaa häntä koko sydämestään, niin sitä ei riko mitkään välimatkat ♥

Olkaamme siis onnellisia siitä mitä meillä on eikä valiteta turhasta. Rakastetaan toisiamme täydestä sydämestä, vaikka joskus joutuisikin erossa olemaan hetken aikaa.
Rakkaus on asia, josta kannattaa pitää tiukasti kiinni.
Paljon on koettu ja paljon on vielä kokematta. Kaiken otamme mielenkiinnolla vastaan mitä eteemme tulee.
Haluan myös kiittää äitiäni tässä postauksessa. Vaikka hän asuukin ulkomailla, niin siitä huolimatta hän on ollut tukenani tarvittaessa. Kiitos nykyajan tekniikan ;)
Kiitos myös ihanille lapsilleni, niillekin jotka jo asuvat poissa kotoa. Pitävät silti tiiviisti yhteyttä, vaikka heillä on omatkin elämänsä.
Mutta sitä se rakkaus on ♥ Olit sitten kaukana tai lähellä, niin et kuitenkaan unohda läheisiäsi.

3 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

Minulla on aihetta kiittaa ihanaa tytartani(ja kahta muuta lastani,seka lapsenlapsiani)huolenpidosta ja yhteydenotoista,seka kiinnostuksesta elamaani kohtaan ulkomailla.

Sinikka kirjoitti...

Oikein paljon rakkautta sinulle, täältä kotosuomesta ♥♥ Sateenkaari.

Sateenkaari kirjoitti...

Kiitos Latindance,ja taalta lahetan lampöiset,auringonsateiset halaukset sinne kaikille.