kävijälaskuri

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Juhlaa

 Tässä hieman pientä juhlan tuntua.


Vaikkakin koulut päättyivät jo toukokuun lopulla, niin pidimme kuitenkin vasta nyt 19.6 juhlia.
Näin kaikki halukkaat saivat osallistua ja pääsivät tulemaan. Perheessämme olikin juhlittavaa, kaksi poikaamme valmistui ammattiin ja tyttäremme lopetti yhdeksännen luokan. Toinen pojista valmistui jo toiseen ammattiin, kun luki heti kaksi ammattia peräkkäin itselleen. Kunnioitettava saavutus :) Toinen valmistui ensimmäistä kertaa.
Vaikka juhlat olivatkin pienimuotoiset, niin silti kaikilla oli oikein mukavaa. Ei sitä juhlimiseen aina tarvita isoja kattauksia :)
Kattauksista tulikin mieleeni, että pojat ja pari miniää leipoivat juhliin kaiken itse. (alla kuva )

On mukavaa huomata, että lapsemme haluavat valmistella itse tällaisia :)
Kiitänkin heitä kaikkia mukavista juhlista ♥
Kun on iso perhe, jossa viisi lasta, niin kaikki ovat oppineet auttamaan toisiaan ja tekemään mahdollisimman paljon itse. Rakastan kaikkia viittä lastamme kovasti ja jokainen heistä on elämäni ilo ♥
Kiitos kaikille, jotka osallistuivat juhlaan ja niiden onnistumiseen. Ja erityiskiitos ihanalle miniälle, joka oli pari viikkoa auttelemassa ♥
Näin on juhlat juhlittu ja nyt vietämme hyvin ansaittua kesälomaa. Nauttikaa kesästä ja rakastakaa toisianne :)

4 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Kiitos kun saatiin olla niin pitkään kyläilemässä :)<3

Sinikka kirjoitti...

Kiitos sinulle :) Oli ihanaa, kun jaksoitte olla. Tervetuloa toistekin :)

Sateenkaari kirjoitti...

Onnenhalitukset viela taallakin teille kaikille.
Ja kylla siella teilla muutkin osaa leipoa.Anoppi taalla kaipailee vavyn tekemaa tiikerikakkua.

Sinikka kirjoitti...

Anopin pitää tulla käymään ja maistelemaan sitä vävypojan kuuluisaa tiikerikakkua ;)Jos vaikka jouluksi? Olisitte oikein tervetulleita ♥