kävijälaskuri

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Pienen tytön tarina, osa 5


Pieni tyttö kasvoi ja alkoi oppia asioita. Hän viihdytti vanhempiaan osaamisellaan ja kaikella hassunkurisella mitä hän keksi tehdä ;o)
Tyttö oli 8 kk ikäinen, kun hän kovasti pinnisteltyään pääsi vihdoin seisaalteen, tietysti tukea vasten.
Kova oli halu tytöllä oppia ja päästä liikkumaan, joten 11:n kuukauden ikäisenä oli jo pakko päästä vähän kävelyä opettelemaan ja se onnistuikin lopulta, kun vain sai pitää tukea jostain.
Ja, vihdoin! Ikää n. 13 kk ja tyttö oppi kävelemään. Voi sitä ihmettä. Maailma alkoi avartua tämän pienen tytön silmissä, joka oli tähän asti katsellut sitä vain lattiatasosta. Nyt hän näki kaiken vähän ylempää ja se oli tytölle aivan uusi maailma.


Pieni tyttö halusi leikkiä isän kanssa ja leikkinä oli "lelu kopassa" Isä laittoi koppaan lelun ja katsoi kuinka kauan tämä pieni tyttö sen olemassaolon muistaa. Hetki hetkeltä tyttö oppi muistamaan lelun paikan ja olemassaolon kauemmin ja lopulta tyttö muisti lelun niin, että pystyi sen itse hakemaan.
Lelut joista tämä pieni tyttö  piti eniten n. 1vuotiaana, oli nuket ja eläinlelut.

Mutta, mitä kaikkea jännää tapahtui tytön varttuessa ja kuinka hänen maailmansa alkoi avartua.
Sen kuulemme myöhemmin.

2 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

Ja sormikin menee valilla suuhun elaman ihmeitten edessa.

Sinikka kirjoitti...

Niin varmasti menee ;o) Saapa nähdä, mitä ihmeellisyyksiä tuo pieni tyttö vielä löytääkään tästä maailmasta ;o)