kävijälaskuri

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Pienen tytön tarina, osa 6

Pienen tytön tarina jatkuu.........

Pienellä tytöllä oli paljon mielenkiintoista opittavaa.
Hän leikki nukeilla ja pehmoleluilla, joista hän tykkäsi kovasti.
1-3 vuotiaana tytöllä ei ollut paljoa leikkikavereita, mutta joitakin perhetuttuja oli, joita näki silloin tällöin.
Mutta äitihän oli tuolloin kotona, kotiäitinä, joten jos pieni tyttö tarvitsi leikkikaveria, niin äiti oli lähellä ♥
Tosin tämä pieni tyttö viihtyi hyvin omissa oloissaan.

Tytön ollessa n. 2 vuotias, tapahtui jotain mielenkiintoista. Tytön perhe muutti uuteen kotiin ja tämän kodin piha oli valtavan suuri. Siellä oli kiva leikkiä. Oli paljon paikkoja joita pääsi tutkimaan.
Pihassa oli isoja omenapuita, joissa sitten isompana voisi kiipeillä ;o)
Pihassa oli iso aita, jonka toisella puolella oli suuri ja ihana leikkipuisto. Aidassa oli suuri rako, josta pääsi halutessaan puiston puolelle ja usein tyttö leikkikin puistossa ;o)
Talvisin pihaan jäädytettiin talon lapsille pitkä jäinen liukumäki, jossa sitten oli valtavan hauskaa laskea.
Ja laskiaisena siinä mäessä laskivat aikuisetkin ja hauskaa pidettiin koko talon asukkaiden voimin ;o)

Pieni tyttö sai myös uusia leikkikavereita. Talossa asui muitakin perheitä ja yhdessä perheessä oli samanikäinen tyttö, kuin tämä pieni tyttö oli. Heistä tulikin oikein hyvät ystävykset ;o)
Nyt isompana, kun tätä kirjoittelee, niin tulee mieleen, että olisipa ihana löytää tämä silloinen leikkikaverini.
Kun vaan tietäis mistä lähteä etsimään ;o)

Kohta muuton jälkeen tapahtui muutakin jännää. Pienestä tytöstä tuli isosisko ;o)
Tyttö sai pikkuveljen. Pieni tyttö ei ollut yhtään mustasukkainen veljestään, vaan auttoi mielellään äitiä pikkuveljen hoitamisessa. Kun tyttö itsekin oli vielä pieni, niin se auttaminen oli lähinnä tutin antamista vauvalle.

Näistä jännistä tunnelmista jatkan ensi kerralla. Siihen asti oikein mukavaa syksyn alkua kaikille ihanille lukijoilleni. Ja laittakaa ihmeessä kommenttejanne ja kysymyksiä. Olisi ihana kuulla mielipiteitänne ;o)

3 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

Pikkutytölla on ollut kivat leikkipaikat.

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen tarina pienestä tytöstä. Tytön äiti on ollut varmasti ihana ja tärkeä asia hänen elämässään. Tuo ystävällinen, aurinkoinen ja lämminsydäminen äiti. :)
Niin - ja kirjoitat hyvin! Jatka ilman muuta!!!

Lämmin tervehdys sinulle!

-Seija-

Sinikka kirjoitti...

Sateenkaari. Kyllä on pieni tyttö tykännyt leikkiä noissa paikoissa ja niistä on hänellä ihania muistoja ;o)

Seija. Kiitos, että olet liittynyt lukijakseni. Ja kyllä todellakin on äiti hyvin tärkeä ihminen ollut tälle pienelle tytölle ja on edelleen. Tämä pieni tyttö rakastaa äitiään hyvin paljon.
Kyllä kirjoittelen lisää aina kun ehdin ;o)