kävijälaskuri

tiistai 18. toukokuuta 2010

Elämän pyörteissä, osa 12

Näin olimme asettuneet jälleen uuteen kotiin, merenranta kaupunkiin, Hankoon.
Tutustuimme Hankoon, tehden lasten kanssa kävelyretkiä merenrannalla ja Hangon pienillä kauppakujilla.
Kesällä siellä riitti vilinää, kun oli paljon lomanviettäjiä ja Hangossa oli kesällä paljon kaikenlaisia tapahtumia.
Erityisesti minä tykkäsin, kun siellä oli viikottain iltatori. Iltatorilta haimme usein kasviksia ja muita herkkuja ja  tarttui sieltä mukaan joskus jotain ylimääräistäkin pientä kivaa ;)
Hangon kirkon ulkoportaat oli kesäisin kauniisti koristeltu kukkasin. ( kuva yllä ) Eli kaiken kaikkiaan, Hanko oli todella kaunis kaupunki, etenkin kesäisin.

Niin sitten loppui kesäloma ja koitti arki. Mieheni aloitti työt uudessa työpaikassaan ja lapset aloittivat koulun uudessa koulussa. Koulujen alettua, tutustuimme hyvinkin pian uusiin ihmisiin ja saimme aivan ihanat ystävät, joiden kanssa sitten vuoroin vierailimme toistemme luona.


Vanhin lapsistamme aloitti musiikkiopinnot musiikkiopistossa, soittimenaan vetopasuuna.
Hän oli ollut jo pienestä lähtien hyvin taiteellinen luonne ja hänen soitto-opintonsa eteni mallikkaasti ja hyvin.
Jotain kerron hänestä nyt, mitä hänestä on tullut ;) Hän on hyvin monitaitoinen nuori mies. Hän on muusikko, laulaja-kitaristi, tekee omia biisejä, sanoittaa, sovittaa yms. Hänellä on kaksi bändiä. Molempien bändien kanssa hän on saanut nyt kahtena peräkkäisenä vuotena (2009-2010) bändikisojen SM-voiton. Hän osaa ommella, hän tekee koruja, harrastaa kilpatanssia, tosin se on nyt tauolla ajanpuutten takia ;)
Tässä linkki pariin hänen tekemäänsä  kappaleeseen.


http://www.mikseri.net/artists/?id=128726


Siinä Hangossa asuessamme myös toinen, tai järjestyksessä kolmas lapsistamme, kiinnostui rumpujen soitosta. Hän halusi koulussa aina musikiintunnilla rumpujen ääreen ja opettaja neuvoikin häntä minkä osasi.
Hän opiskeli myöhemmin myös musiikkiopistossa, soittimenaan klarinetti.
Kerronpa myös nyt mitä hänestä on tullut.
Hän on oikein hieno nuori mies, muusikko hänkin ;) Hän tekee myös omaa musiikkia. Hän sai juuri tänä vuonna (2010) bändikisojen SM-voiton.
Hän on samassa bändissä isoveljensä kanssa. Hän on todella hyvä rumpali. Saanut opppia rumpujen soitossa eräältä kuuluisalta rumpalilta ja muusikolta. Tässä vaiheessa on pakko myöntää, että olen ylpeä näistä molemmista muusikkopojistani ;)
Ja tässä linkki sivulle, josta voi kuunnella voittajabändin musiikkia.
http://www.wix.com/joonasb/bleedinglove

Näistä voitte kysellä, jos mikä kiinnostaa, niin kerron mitä osaan ;)
Mutta nyt lopettelen tämän tarinan tähän ja jatkan seuraavalla kerralla lisää, ettei tule tarinastani liian pitkä ;)
Paljon on vielä kerrottavaa ;)

2 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

Hangon ajat ovat taallakin mielessa ihanina muistoina.Kaunis kaupunki,varsinkin kesaisin,kuten sanot.
Nykyaanhan sielta on kuulemma palvelut havinneet lahes taysin,mika on ikavaa niille,kenella ei ole autoa.Vaikka paikallisjunalla aika hyvin paaseekin.
taalla odottelen sielta Suomesta musiikkiperheen viimesta musiikkia kuultavaksi.
Ja tuolta vanhimmalta kuvia SM-kisoista.
Ylpeana taallakin.

Sinikka kirjoitti...

Kesä on ihanaa aikaa, vaikka en voikaan täysillä nauttia siitä, mutta en valita, vaan nautin minkä voin ;) Eihän tätä elämää ole tehty hukattavaksi vaan elettäväksi ;)Musiikkiperhe! Kuulostaa aika mahtavalta ;)No, onhan se myönnettävä, että musiikki on meidän sydämissä. Minäkin nykyään lauleskelen aika paljon, ja mieleni tekisi opetella soittamaan jotain. Laitetaan sinnepäin musiikkia tulemaan ;) Hyvää kesän jatkoa sinne.