kävijälaskuri

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Ihana päivä

Tämä päivä alkoi hieman väsyneenä klo 06.30. Laitoin lapset kouluun klo 7.30 ja sitten keitin itselleni aamukahvit ja heti aamiaisen jälkeen aloin tehdä kotihommia. Sainkin ne tehtyä jo hyvissä ajoin ja olin siitä hyvin tyytyväinen. Sitten kirjottelin sähköposteja ystävilleni ja nautin hilajisuudesta. Päivä kului ja minä katselin netistä, että josko löytyisi jotain sopivaa, mitä voisin lähteä opiskelemaan. Jotain löysinkin. Olen katsellut tätä jo aiemminkin ja miettinyt asiaa jo pidemmän aikaa. Tammikuussa alkaisi opiskelu, jos vaan päättäisin siihen lähteä, kovasti kyllä houkuttelis ;D Alkaisi nimittän opiskelu lähihoitajaksi, niin, sikäli kun minut siihen sitten valittaisiin. Mutta voisihan sitä kai yrittää.




Olin hyvin iloisella tuulella ja oli pakko laittaa musiikkia soimaan. Siinä sitä alkoi jalkaa viedä ja lanteita keikuttaa, joten en malttanut ollenkaan pysyä paikoillani. Kaivoin netistä esille todella menevän biisin, josta tykkään kovasti, minä kun olen tanssi ihminen ;D ja sitten alkoi jalat viedä jiven askelia. Laitan tähän linkin tuosta biisistä, jos joku vaikka haluaa sen kuunnella http://www.youtube.com/watch?v=DM2177pHMT0 Minulla oli todella mahtava fiilis, ja se innoitti minut kirjoittamaan tämänkin jutun. Halusin jakaa iloisuuteni muillekin ;D Jos tuo linkki ei aukea, niin sen voi etsiä youtubesta nimellä The Baseballs-Umbrella.



Mutta näin tänään. Olen hyvällä tuulella ja toivon iloisuutta kaikille muillekin. Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille ihanille ihmisille

1 kommentti:

Sateenkaari kirjoitti...

İhana postaus.Tarttui iloisuus minuunkin.Osasit tehda hokkuspokkustempun.
Kuuntelin tuon kappaleen,ja hyvaa musiikkia on.Tuli Elvis mieleen.
Kiitos samoin sinne erittain hyvantuulista loppuviikkoa.