kävijälaskuri

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perhe. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kun minusta tuli mumma

Kyllä, minusta tuli mumma.

22.3.2013 Syntyi pikkuruinen poika, meidän ensimmäinen lapsenlapsemme.
Sain kuvan hänestä heti synnytyspäivänä.

En päässyt heti tuolloin katsomaan välimatkan vuoksi, ja se tietysti vähän harmitti, mutta kun vihdoin
pääsin, niiin voi uskomatonta mikä tunne myllersi sisälläni.

Oli perjantai 19.4, kun matkustimme junalla Vaasaan, katsomaan tuota
pikkuista ja samalla tietysti omia jo aikuisia lapsiamme.
Koko matkan ajan vain mietin, että millaista on nähdä oman lapsen lapsi,
meidän lapsenlapsi.

Minusta oli tullut mumma.
En osannut kuvitella vielä siinä vaiheessa itseäni mummaksi.
Päästyämme perille, kävimme siinä ensin toisen poikamme luona
ja sitten vielä kaupoilla hakemassa ruokia illaksi.
Sitten menimme taksilla koko porukka, iltaa viettämään tuon uuden perheen
luo.
Siinä ensin jaettiin tuliaisia, tuoreelle isälle ja tuoreelle äidille omansa.
Unohtamatta tietenkään pikkuista, joka sai tuliaisa aina turkista asti, isoisoäidiltään.
Tämä lapsi on nyt jo viidettä polvea ja vanhin elossa oleva sukulainen hänelle on 97-vuotias.
Ja häntä kutsumme nyt ylämummoksi  :)

Voi sitä iloa, voi sitä tunnetta, mikä minun sydämeni täytti.
Oli siinä onnenkyyneleet hyvin lähellä, ehkä jopa muutama
 kyynel tirahtikin.


Rakkaus tuohon pieneen ihmiseen syttyi välittömästi.
En muistanut ollenkaan, että miten pieni voi vauva olla.
Onhan siitä jo aikaa, kun oma viimeisin lapsi viidestä oli vauva.

Kyllä siinä ihmeteltiin pikkuista, pidettiin sylissä ja leperrettiin.
Eikä siinä paappakaan malttanut vaan heti jo hänkin vauvelin syllinsä
nappas. Ja aina kun vain mahdollista, niin tuore paappa oli pikkuista hoitelemassa.
Kyllä siinä paapalta onnistui vaipanvaihtokin vanhasta muistista  :)
Kyllä meillä isovanhemmilla siinä muistui hetikin, että kuinka näitä
pikkuisia pidellään ja hoidetaan.

Oli ihana nähdä myös puolisoni reaktio tuohon pikkuiseen.
Olemme molemmat erittäin rakastuneita lapsenlapseemme.


Olisin halunnut jäädä Vaasaan tuon pikkuisen luokse, mutta pitäähän
uudelle perheelle antaa omaakin aikaa.

Nyt kun olen kotona, minun on ikävä tuota pikkuista.
Hän on ajatuksissani joka päivä.
Sitten yhtenä päivänä poikani soitti ja sanoi, että he voisivat
tulla pikkuisen kanssa käymään.
Voi mahoton miten ilostuin siitä.
Ihanaa on nähdä jo heti näinkin pian uudestaan.
Odotan tuota kyläilyä.

On nämä tunteet niin sanoinkuvaamattomia, että sen tietää vain jos
on tullut isovanhemmaksi.
Niitä on hyvin vaikea edes selittää
Se rakkaus mikä sisälläni on, on hyvin voimakasta.
Välillä tuntuu, että sydän tekee kuperkeikkaa, kun vain ajattelenkin
tuota pikkuista.
Toiveenani on, että voisimme viettää joulun yhdessä.
Tahdon hemmotella tuota ihanaa pikkuista, siinämäärin missä hänen vanhempansa
sallivat.

Mutta pian taas näemme.




tiistai 20. marraskuuta 2012

Aihetta kiitokseen

 Haluan kirjoittaa tänne ja kertoa, kuinka pienestä asiasta saa
olla kiitollinen.

Kiitos äidille
Viime keväänä ja alkukesästä oli asioita, jolloin en tiennyt
miten päin olisin.
Ja pakko myöntää, että yksin en olisi tuosta selvinnyt.

Vaikka äitini asuu kaukana Suomesta, hän oli minulle henkisenä tukena
tuolloin.
Juttelin hänen kanssaan asioista ja sain tukea ja paljon hyviä neuvoja.

Kiitos äiti.   

Nyt kaikki on hyvin ja en voi kuin kiittää avusta.
Usein tulen miettineeksi, että mikä minut sai pois raiteiltani
tuolloin.
Ja aina saan saman vastauksen, kun sitä mietin.
Elämäni mullistui isäni kuoltua.
Se muutti monella tapaa suhtaumistani asioihin.

Joku voi ajatella, että miten tuollainen voi vaikuttaa.
Mutta kyllä se todella voi.

Nyt olen kiitollinen pienestäkin asiasta.
Minulla on ihanat viisi lasta ja aivan ihana aviomies.
Ensimmäinen lapsenlapsikin tulossa.
Olen terve.
Minulla on ihania sukulaisia, jotka välittävät.
Minulla on koti jossa asua.
Elämä kulkee tasaisen rauhallisesti.
Minulla ei ole mitään valittamista mistään.
Elämää täynnä, kuin ruusunkukka.
Minulla on ihana elämä.

Tämä aika vuodesta saa minut vieläkin enemmän tuntemaan
suurta kiitollisuutta, suurta rakkautta läheisiäni kohtaan.
Onhan tulossa joulu!
Ensin toki juhlistamme Suomen itsenäisyyttä ja siihenkin juhlaan
meidän perheessä on jo perinteeksi kehittynyt tapa.
Onhan meillä syytä olla kiitollisia myös Suomen veteraaneille, jotka
aikoinaan taistelivat Suomen puolesta.
Myös minun isoisäni oli sodassa, Suomea puolustamassa.
Enää en voi häntä kiittää, kuin ajatuksissani.
Jouluna perheemme kokoontuu yhteen, viettämään tuota ihanaa
juhlaa. Jos vain kaikki pääsevät paikalle, niin meitä on silloin paikalla
10 henkilöä.
Juhlimme yhdessä, nautimme hyvästä ruoasta. Pidämme hauskaa.

Mitä enempää voisi toivoa, kuin saada olla suurella porukalla yhdessä.

Joulunrauhaa

Haluankin muistuttaa kaikille, että ei kannata valittaa pienistä asioista.
Ei kannata murehtia turhista.
Usein on niin, että asioilla on tapana järjestyä.
Iloitaan siitä meillä on.

Minä elän! Minä rakastan! Minä nautin elämästä!

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Pojat ovat poikia

Kuinka kasvattaa pienestä poikalapsesta hyvä ja kunniallinen kansalainen.


Minulla on neljä poikaa. Syntyneet -88, -90, -91 ja -98.
Kaikille pojillemme on annettu paljon rakkautta, rajoja ja opastusta elämään.

Ja onnellinen saan olla, että kaikki neljä poikaamme ovat oppineet elämän tärkeitä
asioita ja ovat kunniallisia kansalaisia.
Nuorin on vielä kasvuiässä ja hänellä on opastus ja ohjaus elämään työn alla.
Mutta uskon, että myös hän tulee pärjäämään hyvin.

Kauhistuttaa lukea sillointällöin uutisiotsikoissa, kouluampumisista
tai nuorista, joilla on päässä pimahtanut ja ammuskellut muuten vain.

Juuri kuluneella viikolla oli Hyvinkäällä ampumistapaus, jossa nuori mies
oli ammuskellut suinpäin ihmisjoukkoon.
Siinä tuli uhreja ja jopa kuolleita.
Surullista


Lainaan yhdestä tekstistä seuraavaa lausetta, jota
kasvattajien kannattaa miettiä.
-----------------------------
"Miksi meidän kulttuurissamme lapsille opetetaan pienestä pitäen, että poikien harjoittama väkivalta on luonnollinen osa mieheksi kasvamista?"
-----------------------------
Jos haluaa, että pojasta kasvaa kunnollinen nuori mies.
Tarvitsee hän sääntöjä, rajoja ja paljon rakkautta.
Lasta pitää myös huomioida hänen tarpeidensa mukaan.
Kaikkea, mitä lapsi pyytää, ei tarvitse hänelle antaa.
Vaan hänet pitää opettaa arvostamaan sitä mitä hänellä on.

Jos lapsi saa kaiken haluamansa, hän ei ehkä osaa isona arvostaa
asioita.
Vähäänkin voi olla tyytyväinen.


Ja sitten on tapauksia, että pieni poika on päiväkodissa ja hänelle tulee vaikka
riitaa kaverin kanssa.
Siihenkin on kuultu seuraava tokaisu. "Pojat ovat poikia"
Näitä on kuultu päiväkodin hoitajien suusta.

Ei! Eihän asia näin ole. Lapsi pitää opettaa pyytämään anteeksi.
Mistä hän muuten ottaa mallia, jos ei aikuisilta.

Muuttuisiko ehkä kulttuurimme, jos lakkaisimme hokemasta tuota
typerää lausetta." Pojat ovat poikia."

Tuota ei voi olla miettimättä.

Jos vanhemmat, lakkaisivat antamasta jo ihan pienille poikalapsille merkin siitä, että
väkivalta olisi osa heidän luonnettaan.
Jos menisimme hiekkalaatikolle, tarttuisimme mukiloivia lapsia kädestä ja tekisimme selväksi,
että väkivalta on väärin, aina ja poikkeuksetta - riippuen siitä kuka sen toteuttaa.

Toivon, että tämä teksti herättää ajatuksia ja keskustelua.
Kommentoikaa.


Rakastakaa lapsianne.



keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Elämän pyörteissä, osa 15


Elämämme jatkui rauhallisesti, viiden ihanan lapsen kanssa.
Vilinää ja vilskettä riitti, mutta lapsemme olivat pohjimmiltaan hyvin rauhallisia ja uskoivat kaiken mitä heille sanottiin.
Mieheni kävi töissä ja minä hoidin kotona viittä lastamme ja kotia ;o)
Mieheni oli alkanut opiskella työn ohessa. Opiskelupaikka oli toisella paikkakunnalla, joten pian hän tuumasi, että mitä jos pitäisi vuoden hoitovapaata ja keskittyisi enempi opiskeluun.

Se oli meistä mukava ajatus, vaikkakin se tarkoitti sitä, että muutamme lähemmäs opiskelupaikkakuntaa.
No, muutto tässä vaiheessa tuntui oikeastaan mukavalta. Hanko oli kyllä kaunis paikka, mutta ainakin talvisin hyvin hiljainen.

Muutimme pohjanmaalle. Saimme sieltä 4h+k asunnon, mutta pian huomasimme, että se ei vastannut odotuksiamme, joten haimme edelleen asuntoa.
Saimmekin hyvin pian uuden asunnon. Onneksi tällä kertaa muutto oli oikeastaan vaan siirtää tavarat toiseen asuntoon.

Nyt saimme asunnoksi 5h+k+s rivitalosta. Asetuimme näin pohjanmaalle asumaan ja mieheni jatkoi opiskelujaan ollessaan hoitovapaalla.

Pian mieheni alkoikin miettiä, että jos lopettaisi kokonaan nuo entiset työt ja vaihtaisi ammattia.
Vuosi kului pian ja oli pikkuhiljaa aika miehen päättää, että mitä tekisi.
Mieheni laittoi kuin laittoikin irtisanomispaperin työnantajalleen, mutta..........
Mieheni ei olisi halunnut palata enää entiselle työpaikalleen, joten sekin oli syynä tähän irtisanomiseen.
Pian tuli kuitenkin puhelu miehelleni, että äläs hoppuile tuon irtisanomisen kanssa.

Työnantaja sanoi: Mitäs sanoisit siihen, että sinut siirrettäisin sinne suunnalle töihin ja saisit samalla päällikkyyden.
Mieheni: Oli hetken hiljaa ja mietti. Kauaa hän ei sitä miettinyt, vaan tuumasi, että no, olkoon menneeksi.

Näin mieheni otti vastaan uuden työpaikkansa ja päällikkyyden ja aloitti työnsä jälleen, hoitovapaan päätyttyä.
Tämä vain tiesi sitä, että muutamme, TAAS...... Kolmas muutto vuoden sisällä.

Mutta, nyt saimme todella ihanan asunnon. 6h+k+s, kahdessa tasossa ja tilaa oli todella mukavasti. Täällä viihdyimme.
Siinä sitä nyt olimme uudella paikkakunnalla ja mieheni uudessa työpaikassaan.

Näiden muuttojen jälkeen olimmekin pidempään paikallamme, mutta niistä kerron seuraavassa postauksessa.
Siihen saakka. No, nyt voi kai jo sanoa, että joulun odotusta ;o)

torstai 30. syyskuuta 2010

Elämän pyörteissä, osa 14

Aika jälleen kirjoitella.


Olimme saaneet viidennen lapsen ja kaikkien vaikeuksien jälkeen päässeet jo kotiin lapsemme kanssa.
Kotona olevat sisarukset ottivat uuden tulokkaan huolella vastaan. He eivät olleet lainkaan mustasukkaisia.
Ehkä johtuen siitä, että olivat pienestä asti oppineet huolehtimaan toisistaan ja kasvamaan yhdessä suurena sisarusparvena ;o)

Uusin tulokkaamme, pieni poikavauva, jouduttiin pitämään n. kuukauden verran erityisen lämpimänä, koska hänellä oli hieman vaikeuksia pitää lämpöä. Hänellä oli sisälläkin useita vaatekerroksia ja myssy päässä ja nukkuessaan hänellä oli useita peittoja.

Ristiäiskimppu

Aika kului, ja tämä pienokaisemme kasvoi ja vahvistui. Emme odotelleet kovin pitkään, kunnes pidimme ristiäiset. Vain sen verran ettei ollut enää riskiä, että pienokaisemme saisi mitään ylimääräisiä pöpöjä.
Ristiäiset olivat kaunis pieni tapahtuma. Hänet kastettiin seurakuntakodilla ja läsnä siellä oli vain, oman perheen lisäksi, isovanhemmat, kummit ja synnytyksen hoitanut kätilö.
kuten jo aiemmin kerroinkin, niin tämä kätilö on nyt meille erittäin ihana ystävä.
Ristiäisissä mieheni yllätti myös minut. Heti kasteen jälkeen hän halusi minut vierelleen ja piti lyhyen puheen, ja sitten hän pujotti sormeeni ihanan kultaisen sormuksen, jossa oli rivissä viisi pientä, upotettua timanttia.
Nämä viisi pientä timanttia kuvastivat jokaista lastamme, joita oli nyt viisi ;o) ja sormuksessa oli kaiverrus, nro.5.
Erikoista uuden poikamme nimessä on myös hänen toinen nimensä, joka tarkoittaa onnen lapsi ♥
Tämä siksi, että synnytys oli hankala ja alku pelottava ja vaikea, mutta kaikesta huolimatta selviittin.
Mutta tämä toinen nimi oli meistä myös todella kaunis ja halusimme sen hänelle laittaa.
Alhaalla kuvassa pieni poikamme, kohta jo 12 vuotta sitten.  Hänen vieressään oleva nukke oli suurempi, kuin poikamme, joten hyvin pienestä tämä lapsukainen on liikkeelle ponkaissut ♥

Näin me jatkoimme elämää Hangossa. Perheemme oli ihana ja kaikki onnellisia ja terveitä.

Tästä jatkan lisää tarinaa ensi kerralla. Sitä odotellessa laittakaa rohkeasti kommenttia ihanat lukijani.